182 osumaa
On uhkarohkeaa uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmä niin, että käyttöön tulee raakile, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Sodan vaikutukset lasten terveyteen ja kehitykseen voivat olla elinikäiset, jos he eivät saa tarvitsemaansa apua.
Lääketieteen opiskelijoista 27,2 %:lla oli tutkimuksen mukaan merkittäviä masennusoireita.
Teini-ikäisten itsemurhayritykset vähenivät Yhdysvalloissa niissä osavaltioissa, joissa hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien avioliitot.
Keskustelu eutanasiasta on tärkeää, mutta samalla ahdistavaa, toteaa Aleksi Varinen.
Hoidetaan ensin saattohoito kuntoon. Jos se ei riitä, on syytä avata keskustelu avustetusta itsemurhasta, kirjoittaa Heikki Pälve.
Oletko ajatellut tappaa itseäsi, kysyi lääkäri. Kyllä, useita kertoja, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kuoleman edessä lääkärillä tulee aina olla tarjota potilaalle lohdutusta, empatiaa ja toivoa, kirjoittaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.
Tuoreen kyselyn mukaan vajaa puolet lääkäreistä on joskus lievittänyt potilaan kärsimystä tietäen, että se lyhentää potilaan elämää.
Masennuksen lisäksi etenkin skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö liittyvät itsemurhariskiin, yhdysvaltalaistulokset osoittavat.
Tasavirtastimulaatiosta voi tulla ensimmäinen hermoston toiminnan säätelyyn perustuvat hoito, jota potilaat voivat toteuttaa kotonaan.
Eila Hautala on huolissaan CRPS-potilaiden kohtelusta.
Tutkimus kyseenalaistaa suljettujen osastojen käytön psykiatrisissa sairaaloissa.
Lääkkeiden teho lasten ja nuorten masennuksen hoidossa on kyseenalaistettu viime vuosina.
Monet vaativat eutanasian laillistamista Suomessa. Monet vastustavat sitä. Mutta mitä mieltä sinä olet?
Lukuisissa laeissa oikeutetaan tai velvoitetaan lääkäri poikkeamaan salassapitovelvoitteistaan.
Tuoreen tutkimuksen tulosten perusteella väsymysoireyhtymää sairastavat kuolivat itsemurhaan lähes seitsemän kertaa todennäköisemmin kuin terveet verrokit.
Alkoholin terveyshaitat näkyvät potilastyössä valitettavan hyvin. Lääkäriliitto esittää alkoholi-poliittisessa kannanotossaan mm. alkoholin saatavuuden rajoittamista ja hinnan pitämistä tasolla, joka rajoittaa kulutusta.
Jostain syystä lääkärit puuttuvat harvoin ajoterveyteen psyykkisten sairauksien kohdalla, kertoo Liikennelääketiedeyksikön päällikkö, erikoislääkäri Jukka Terttunen Trafista.
Haluamme toivottaa tämän listauksen myötä lukijoillemme hyvää ja turvallista uutta vuotta.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että epilepsialla ja itsemurha-alttiudella on yhteisiä biologisia syntymekanismeja
Personal trainer kelpaa, mindfulnes-coach todellakin kyllä, mutta työnohjaus – äh, se on heikoille ja mokanneille?
Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä entisestään ja osoittavat samojen yhteyksien koskevan myös kahvinsa maidon tai sokerin kanssa nauttivia.
Syväaivostimulaatiosta voi olla apua vaikean hoitoresistentin masennuksen hoidossa.
Yleisimpiä kuolinsyitä ovat tapaturmat, synnynnäiset epämuodostumat, syövät ja infektiotaudit.
Tutkimuksen tulokset tukevat käsitystä kahvin turvallisuudesta ja terveellisyydestä osana muuten terveellistä ruokavaliota.
Tutkijat löysivät kaksi koko luokalle suunnattua ohjelmaa, joiden on todettu vähentävän itsemurhayrityksiä.
Tulokset viittaavatkin tutkijoiden mukaan siihen, että jo ajateltua vähäisempi psyykkinen stressi ja ahdinko voivat altistaa osan ihmisistä itsemurhille.
Vaikka ihminen voikin riistää toiselta ihmiseltä hengen, rakkautta ei kukaan voi meiltä koskaan viedä, kirjoittaa Kimmo Rasila.