453 osumaa
Korvausten määrä kasvoi edellisvuodesta 71 milj. euroa eli 5,5 %.
Ultraääni- eli iskuaaltohoito vaikuttaa lupaavalta uudelta menetelmältä erektiohäiriön hoidossa.
Intensiivisempi hoito ehkäisee sydänoireita paremmin eikä aiheuta enempää vakavia haittavaikutuksia kuin maltillisempi hoito.
Suosituksessa korostetaan, että kivunhoidon perustana on yksilöllinen lääkkeetön hoito yhteistyössä potilaan kanssa
Rekisteritiedot osoittivat kohtauksittaista eteisvärinätyyppiä potevien aivohalvaus- ja veritulppariskin noin puolet pienemmäksi kuin jatkuvaa tai pysyvää eteisvärinää potevien.
Cochrane-katsauksen mukaan metyylifenidaatin tutkimusnäyttö on heikkolaatuista. Lääke voi aiheuttaa uniongelmia ja ruokahaluttomuutta.
Masennuslääkkeen valinnassa otetaan huomioon potilaan oirekirjo, aiemmat hoitokokemukset, muut samanaikaiset sairaudet ja niiden lääkitys sekä herkkyys eri haittaoireille.
Keskustelu kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidon ympärillä on ollut viime aikoina kiivasta. Kilpirauhasliitto kertoo haluavansa rauhoitella tilannetta tutkimuksiin nojaavalla luotettavalla tiedolla.
Katetriablaatiossa sydämen sähköistä toimintaa muokataan verisuoniteitse tehtävällä sydämen sisäisellä toimenpiteellä.
Tutkimusten mukaan ensimmäisen 12 viikon aikana runsaat 40 prosenttia potilaista jättää lääkeannoksia väliin tai lopettaa lääkityksensä kokonaan.
Professori Hannu Koposen mukaan masennuslääkehoito on sitä tärkeämpää, mitä vaikeammasta depressiosta on kysymys.
Lääkärin panos on ollut pahimmillaan se, että hän on kehottanut potilasta syömään sitä, mitä pystyy, kertoo Reijo Laatikainen.
Raskauspahoinvointiin suositeltiin B6-vitamiinihoitoa yhdistettynä antihistamiiniin. Inkivääri ravinnossa nähtiin mahdollisesti hyödylliseksi.
Potilaiden elinaika leikkausryhmässä oli 19,2 kuukautta ja ilman leikkausta hoidetuilla 20,5 kuukautta.
Rokotusohjelman mukaisia rokotuksia on edelleen syytä suositella lasten turvaksi. Mutta miksi?
Tulokset viittaavat siihen, että painoindeksin lisäksi lihavuusleikkausten kriteerinä kannattaisi käyttää potilaan glukoosiaineenvaihduntaa.
Aivoinfarktin ja TIA:n hoito on yhtä kiireellistä ja vaatii samoja päivystysluonteisia tutkimuksia ja varhaista estohoitoa, olipa oire mennyt ohi tai ei.
Solunsalpaajahoitoa saaneiden elinikä oli yhtä pitkä kuin ilman syöpälääkkeitä hoidetuilla.
Asiantuntijoita huolestuttaa tuberkuloosin kahdelle peruslääkkeelle vastustuskykyisten kantojen yleistyminen.
"Tutkimusetiikka on pettänyt", toteaa nuorisopsykiatrian professori Eila Laukkanen BMJ:n esiin nostamasta tapauksesta.
Sydämen vajaatoiminnan omahoidolla tarkoitetaan toimia, joilla potilas voi vaikuttaa oireisiin, oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen.
Vaikeaa lastenreumaa keskimäärin 10 vuotta sairastaneiden lasten ja nuorten aineistossa todettiin merkittävällä osalla tutkittavista nikamamurtumia selkärangan röntgenkuvissa.
"En ole jännittäjä tyyppiä, mutta kyllä tässä tapauksessa on pakko myöntää, että jo aamusta olin kuin tulisilla hiilillä", kertoo Arto Hannolin.
Edistyksestä huolimatta kohonneen verenpaineen tunnistaminen ja hoito on Suomessa puutteellista.
Masennuslääkkeisiin liittyvät maksahaitat ovat harvinaisia, mutta mikä tahansa masennuslääkkeistä voi periaatteessa aiheuttaa maksavaurion, jopa hoitoannoksella.
Vaikka tiedotusvälineet kutsuvat molekyyliä naisten viagraksi, se on fysiologisesti kokonaan erilainen kuin sildenafiili vaikutukseltaan ja käyttöalueeltaan.
Tutkimuksen perusteella ADHD-diagnoosin saaneet lapset ovat lihavia noin viidenneksen ja aikuiset noin puolet todennäköisemmin kuin terveet verrokit.
Tutkimus tuo lisätietoa, muttei ratkaise paremmuutta.
Liikaa lääkkeitä vai ei? Teppo Järvisen tutkimukset jakavat näkemyksiä.
Suomessa on löytynyt yhdestä 12 mikrogramman lääkepakkauksesta vieraskielinen 25 mikrogramman laastari. Tavallista vahvemman laastarin käyttö voi aiheuttaa käyttäjälleen hengenvaaran.