3741 osumaa
Vanhan naisen kaiken nähnyt katse jää kuitenkin mieleen.
Ihmisen sosiaalinen sukupuoli voi ja saa olla moninainen, kirjoittaa Jani Kaaro.
Aggressiivisten melanoomien määrä on kasvanut ja diagnoosi saadaan keskimäärin iäkkäämpänä kuin muualla.
Olkahermopunosvaurion aiheuttama olkanivelen kehityshäiriö hoidetaan nykyisin jo alle vuoden iässä.
Tuberkuloosirokotusohjelman muuttamisen jälkeen pienten lasten ympäristömykobakteeri-infektioiden määrä kasvoi.
Jos maailma oli murroksessa 1800-luvun loppupuolella, on se muuttunut radikaalisti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Algoritmeja viritetään yhä taitavammiksi, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Lihasvoiman ja kävelynopeuden merkitys on suuri etenkin luunmurtuman jälkeen.
Nykynuori tuntuu olevan mahdottomien ulkoisten ja sisäisten odotusten paineessa, kirjoittaa Miila Halonen-Saari.
Ympäristökriisin herättämien tunteiden kohtaamiseen tarvitaan työkaluja myös terveydenhuollossa. Vähättely ei tilannetta helpota.
Taustalla on kyselytutkimuksen mukaan henkilökunnan vaihtuvuus ja potilaskirjo.
Down-seulonnoista keskusteltaessa joskus kysytään, mitä palvelu kertoo yhteiskunnastamme, sanoo Jani Kaaro.
Naisurheilijoiden rajoittunut syömiskäyttäytyminen, nykyinen tai aikaisempi syömishäiriö ja kuukautiskierron häiriöt olivat yleisempiä lajeissa, joissa paino tai ulkonäkö on keskeisessä asemassa.
Pandemia pyyhki pois vuosien edistyksen.
Myös aivoinfarktin ennuste saattaa tarkentua.
Aluksi kolposkopioiden määrä lisääntyy, mutta alkaa tasaantua jo toisella seulontakierroksella.
Miksi yhden lääketieteen erikoisalan sisällä voidaan sallia tällainen kehitys?
Leikkaushoito helpotti valtaosan oireita vielä kymmenen vuotta leikkauksen jälkeen, ilmeni väitöstutkimuksessa.
COVID-19-pankreatiitti näyttää välittyvän ACE-2-reseptorin kautta.
Hikikomori tarkoittaa yksinkertaisesti sosiaalisesta elämästä syrjään vetäytynyttä, ja syrjään vetäytyneitä on toden totta Suomessakin.
Koronarealistien tapaiset ryhmät tuottavat aktiivisesti vasta-asiantuntijuutta, kirjoittaa Johanna Vehkoo.
Apteekkariliitto esittää, että lääkevaihto ja viitehintajärjestelmä ulotetaan myös biologisiin lääkkeisiin.
? Kuvastaako tämä hallituksessa vallitsevia ristiriitoja aiheesta vai hallituksen päätöksentekokyvyttömyyttä, hän kysyy.
Potilas kysyy, uskaltaako hän lähteä lomamatkalle lentokoneella. Mitä tulisi vastata?
Puhkeamisiän ottaminen huomioon voi parantaa hoitoa ja ennustetta.
Koe saattaa ylidiagnosoida pienikokoiset aikuiset diabeetikoiksi ja alidiagnosoida kookkaammat, ilmeni väitöstutkimuksessa.
Alkoholiperäisen sydänsairauden vuoksi äkillisesti menehtyneistä potilaista vain viidesosalla sydänsairaus oli diagnosoitu elinaikana.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek toivoo, että hän ehtisi jo katsoa muitakin rokotuksilla ehkäistäviä tauteja.
? Missään nimessä ei ole koskaan ajateltu, että koululääkärin työ olisi pelkkiä tarkastuksia, Marke Hietanen-Peltola sanoo.
11 prosenttia vaikean koronataudin vuoksi sairaalassa hoidetuista ei ollut palannut kokopäiväisesti töihin.