
Ulkomaista lääkemääräystä ei saa muuttaa automaattisesti suomalaiseksi
Lääkäri ei voi vain kirjoittaa ulkomailla annetun lääkemääräyksen tilalle suomalaista reseptiä. Jos lääkäri määrää lääkkeen, hänen on tutkittava potilas ja otettava vastuu hoidosta sekä laadittava asianmukaiset potilasasiakirjat, muistuttaa Valvira.

E-reseptien uudistaminen takeltelee
Osa lääkäreistä kokee reseptin uudistamisen niin kankeaksi ja hitaaksi, että he ennemmin kirjoittavat uudet reseptit, kertoo Lääkäriliiton eHealth-ryhmän puheenjohtaja Marjo Parkkila-Harju. Lastentaudeista huolimatta sähköisen reseptin käyttöönotto on tuonut selvästi enemmän hyötyä kuin harmia.

Sairaus riisuu lääkärinkin – osa 3/4
?Vihdoin koitti ensimmäinen viikonlopun kotiloma. Koti-ikävissäni olin lähes koko hoitoajan miettinyt karkaamista kotiin. Nyt olisi oiva tilaisuus toteuttaa suunnitelma yksinkertaisesti jäämällä vain lomareissulta kotiin.?Neliosaisen kirjoituksen aiemmat osat julkaistiin torstaina ja perjantaina. Kirjoitussarja päättyy huomenna.

IT on vaikeaa Tanskassakin
Tanskassa ollaan melko pitkällä uusien, aiempaa toimivampien potilastietojärjestelmien hankkimisessa. Potilailla on pääsy omiin tietoihinsa sundhed.dk-portaalin kautta. Helppoa terveydenhuollon tietojärjestelmien rakentaminen ei Tanskassakaan ole ollut.