3211 osumaa
Pikaisen nettihaun perusteella tarvitaan 3-5 myönteistä kokemusta kumoamaan yhden negatiivisen kokemuksen vaikutus.
Äänen käheys johtuu joko äänihuuliraon sulun tai limakalvon värähtelyominaisuuksien häiriöstä.
Kotona sairastavan potilaan tukosprofylaksia ei ole edelleenkään näyttöön perustuvaa.
Musiikin vaikutus masennukseen tai ahdistuneisuuteen jäi epäselväksi.
Vanhan naisen kaiken nähnyt katse jää kuitenkin mieleen.
Ihmisen sosiaalinen sukupuoli voi ja saa olla moninainen, kirjoittaa Jani Kaaro.
Aggressiivisten melanoomien määrä on kasvanut ja diagnoosi saadaan keskimäärin iäkkäämpänä kuin muualla.
? Heitä on niin vähän, että ei ole selkeitä trendejä, sanoo Harri Saxén.
Hyvä apu ahdistukseen ovat positiiviset tunteet, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Hännän katoamisen geneettiset mekanismit ovat olleet mysteeri.
Jo yksi täysjyvävilja-annos osana päivittäistä ruokavaliota pienentää väestötasolla tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta.
Raskaana olevien rokotustilanteesta ei ole tilastoja, mutta tuntuman mukaan jopa puolet heistä voi olla rokottamattomia.
Jos maailma oli murroksessa 1800-luvun loppupuolella, on se muuttunut radikaalisti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Nyt kun koronarajoituksia on purettu, näyttää orastavasti siltä, että melkein entisenkaltainen elämäntapa voi vielä olla mahdollinen.
Orion kehittää digitaalista terapiaa kroonisen kivun hoitoon.
Lihasvoiman ja kävelynopeuden merkitys on suuri etenkin luunmurtuman jälkeen.
Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan 200 kruunun (20 euron) palkkio innosti ihmisiä ottamaan koronarokotteen.
Nykynuori tuntuu olevan mahdottomien ulkoisten ja sisäisten odotusten paineessa, kirjoittaa Miila Halonen-Saari.
Keskeytetyt tutkimukset usein liioittelevat lääkkeen tehoa. Lisää tutkimusta tarvitaan.
Taustalla on kyselytutkimuksen mukaan henkilökunnan vaihtuvuus ja potilaskirjo.
Down-seulonnoista keskusteltaessa joskus kysytään, mitä palvelu kertoo yhteiskunnastamme, sanoo Jani Kaaro.
Kaikki tehohoitoon joutuneet odottajat ovat olleet rokottamattomia.
Naisurheilijoiden rajoittunut syömiskäyttäytyminen, nykyinen tai aikaisempi syömishäiriö ja kuukautiskierron häiriöt olivat yleisempiä lajeissa, joissa paino tai ulkonäkö on keskeisessä asemassa.
Niillä on paikkansa, muistutti professori Marjo Renko Itä-Suomen lääkäripäivien ennakkotilaisuudessa.
Lukemattomat vanhemmat pohtivat, tätäkö vanhemmuus on: päivätyö toisaalla, illat taksikuskina?
Miksi tuotannollinen tehokkuus on yksityisillä terveydenhuollon toimijoilla parempi kuin julkisilla? kysyy Osmo Soininvaara.
Osallistumisessa on eroja alueiden ja väestöryhmien välillä.
Suhtautuminen muuttui kielteisestä neutraaliksi tiukan äänestyksen jälkeen.
Koronaan liittyvistä ratkaistuista vahinkoilmoituksista vain 10 prosenttia johti myönteiseen korvauspäätökseen.
Rangaistavuuden poisto voisi edistää sitä, että päihdeongelmia kohdellaan enemmän hoidon kautta, ei niinkään oikeusjärjestelmän kautta.