1388 osumaa
Sairauslomia kirjoitetaan tilanteissa, joissa se ei ole potilaan edun mukaista, sanoo erikoislääkäri Kari-Pekka Martimo
Tauti aiheuttaa pahimmillaan erittäin kivuliaita verenkiertokomplikaatioita.
Hoitoon sitoutuminen parani vaihdon jälkeen, huomasi brittitutkimus.
Työkalu tunnistaa lääkäreiden kertomusteksteistä hoidon kannalta oleellisia ilmauksia.
Yksi sairaus noin kaksinkertaisti astmariskin.
Selkäkipuinen pikkulapsi on lähes aina aiheellista lähettää erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.
Tulevatko huippuopiskelijat lääkikseen jatkossa vain koska voivat? Tuskin, arvelee Joel Kontiainen.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.
Nielemisvaikeutta aiheuttavan taudin taustatekijöitä tutkitaan aktiivisesti.
Potilaista valtaosa pääsi diagnoosista eroon 12 viikossa.
Mielenterveys otetaan hallitusohjelmassa kerrankin huomioon, sanovat asiantuntijat.
Tuoreen Käypä hoito -suosituksen toivotaan vähentävän vaihtelua.
Taustalla voi olla esimerkiksi suun kuivuminen tai perussairaus.
Yksittäiset perinnölliset geenimuutokset häiriköivät solussa paljon tunnettua laajemmin, selviää tutkimuksessa.
Käytöllä on samanlaisia vaikutuksia kuin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla.
Lapsen synnynnäisten epämuodostumien riski on kaksinkertainen normaaliväestöön nähden.
Ravintoaine oli myös yhteydessä parempaan suoriutumiseen tiedonkäsittelytoimintoja mittaavissa testeissä.
Mykobakteeridiagnostiikka kaipaa täsmentämistä.
Muihin nuoriin verrattuna liikkumisrajoitteisista nuorista yli kolmikertainen määrä ei ollut tyytyväisiä elämäänsä.
Ammattilaiset tarvitsevat kuitenkin lisäkoulutusta teknologian käyttöön.
Hallitusohjelmassa luvataan, että Vaasan keskussairaala muutetaan laajan päivystyksen sairaalaksi.
Harvinainen oireyhtymä näytti hieman yleistyneen OYS:n rekisteriselvityksessä.
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan ruokavalion kolesteroli ei ollut yhteydessä suurentuneeseen aivoinfarktin riskiin.
Etelä-Karjalan keskussairaalasta on tullut malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu jos lääkäripulaa ei hoideta ajoissa, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Kun nuori siirtyy hoitoon aikuisten puolelle, häneltä vaaditaan uudenlaista itsenäisyyttä ja vastuunkantoa.
Ammattiryhmien väliset erot poissaoloissa säilyivät kunnissa suurina.
Sairauksista toipuminen pitkittyy ja toimintakyky heikkenee.
Myös riski lyhyisiin sairauspoissaoloihin kasvoi, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta.
Puristusvoima ennustaa muun muassa valtimosairauksien ja hengityselinsairauksien ilmaantumista.
Kananmuna on hyvä proteiinin lähde, mutta yksi keltuainen sisältää noin 230 mg kolesterolia.