1005 osumaa
Osa lääkäreistä määrää kuurin jopa ilman testiä. Toisten mielestä antibiootteja kylvetään aivan liikaa.
Keuhkotoiminnan mittaukset taaperoikäisiltä eivät vielä onnistu.
Ihosyövät ja paksusuolen syöpä yleistyvät edelleen, monet huonon ennusteen syövät sen sijaan muuttuvat harvinaisemmiksi.
Lastentalon uudella digitaalisella palvelulla halutaan kohdentaa päivystyksen resursseja paremmin.
Mitä avuksi, kun astma- tai allergiaoireet alkavat pahentua? Voiko asiaan tarttua heti vai pitääkö odottaa, että saa lääkäriajan?
Menettelyn biologinen tausta, vaikutusmekanismit, hyöty ja riskit eivät ole riittävästi tiedossa.
Lonkan ja polven tekonivelleikkausten määrä kasvaa. Lonkan uusintaleikkausten määrä on kääntynyt laskuun.
Seurantaverkoston ensimmäinen raportti kertoo huolestuttavaa tietoa bakteerien antibioottiresistenssistä.
Egyptiläisgynekologi suostuu puhumaan aiheesta, josta harva lääkäri ulkomaalaiselle kertoo.
Ehdimmekö tuhota ydinaseet ennen kuin ne tuhoavat meidät, kysyy Tilman Ruff.
Influenssaepidemia on käynnissä. Viruslöydöksistä suurin osa on influenssa B-viruksia.
Erityisen huomattavaa oli toistuvien mikrobilääkehoitojen väheneminen.
Hoitolinjaani en osannut valita itse, vaikka yritin, totesi Petri Riikonen.
Esimerkiksi päiväkotityöntekijöiden vasta-ainestatus tulisi testata jo raskautta suunniteltaessa.
Ilmastonmuutos ja sateet tuovat terveydenhuoltoon lisäkuormaa.
Tutkijat pitävät tuloksia tärkeänä askeleena.
Antibioottiresistenssi on todellinen uhka, vaikka toistaiseksi Suomen tilanne on hyvä.
CRISPR on helppo ja monipuolinen geenimuokkausmenetelmä. Sen keksijää kuitenkin huolestuttaa, että menetelmää aletaan käyttää väärin.
Korjaan mielelläni arkisia, hyväntahtoisia väärinkäsityksiä, kuten tuon otsikossa esitellyn, kirjoittaa Saku Pelttari.
Tartuntatautilain soveltaminen herättää huolta sairaaloissa ja terveyskeskuksissa.
Seuraavaksi laitetta testataan kenttäolosuhteissa Pohjois-Tansaniassa.
TBE-virusta löytyi vain 1,5 prosentilta puutiaisista, joita kansalaiset lähettivät kaksi vuotta sitten tutkittavaksi Turkuun.
Suomessa nivustyräleikkaukseen liittyvät haava-infektiot ovat onneksi harvinaisempia (1–2 %) kuin Etelä-Euroopassa.
Kansainvälisesti suomalaiset hoitotulokset ovat hienoja, vaikkei tuloksia suurina yhteisaineistoina ole juurikaan julkaistu.
Me lääkärit voimme opettaa, että varman näytön odottaminen on joskus vaarallista, kirjoittaa Pertti Saloheimo.
Isoissa kaupungeissa rokotuskattavuus on muuta maata suurempi.
Tällä hetkellä Vältä viisaasti -suosituksia on 20.
Joskus parhaimmillaan hoitosuhteessa syntyy hoitava ja lohduttava tunneside, kirjoittaa Satu Salonen.
Jopa noin puolella PSA-testeillä tutkituista potilaista päädytään ylihoitoon, kirjoittaa Ossi Lindell.
Lähtökohta on, ettei hotelliin majoittuvan äidin vointi vaadi enää lääkärin seurantaa.