383 osumaa
FODMAP-ruokavalio paransi vatsaoireita merkittävästi verrattuna tavallisiin dieetteihin.
Taustalla on kyselytutkimuksen mukaan henkilökunnan vaihtuvuus ja potilaskirjo.
Miksi tuotannollinen tehokkuus on yksityisillä terveydenhuollon toimijoilla parempi kuin julkisilla? kysyy Osmo Soininvaara.
Myös glaukooman tutkimus etenee maailmalla.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa alueet vievät palveluita kohti sote-uudistusta 211 miljoonan euron valtionavustuksien turvin.
Pakopelissä nuoret ratkovat arjen pulmia.
? Missään nimessä ei ole koskaan ajateltu, että koululääkärin työ olisi pelkkiä tarkastuksia, Marke Hietanen-Peltola sanoo.
Leena Kaartisen matka maahan peruuntui, mutta hän uskoo, että terveydenhuolto saa toimia.
Yliopistot ja yritykset kehittävät Masse-hankkeessa tietoalustaa, josta lääkäri saisi helposti kokonaiskuvan pitkäaikaissairaan potilaan tilanteesta. Järjestelmä voisi myös valvoa hoidon toteutumista.
Entäpä jos perusterveyshuollon toimintakonsepti pitäisi uudistaa järeämmällä tavalla?
Psykoterapeutin löytäminen itselleen on järjetön savotta.
Ääneen lausumaton suru syövyttää ihmisiä puhki, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Pienten lasten itsetuhopuheet liittyvät usein riitoihin ja tunnekuohuihin. Isommille lapsille saattaa tulla itsetuhoajatuksia, kun he kokevat epäonnistuneensa ja ahdistuvat.
Terveyskeskuksissa näkyy eristyksen aiheuttama ahdistus.
Jos raja suljetaan, perusterveydenhuolto uhkaa kaatua.
Vielä helmikuussa kokemukseni tartuntatautilääkärin tehtävistä rajoittui parin ruokamyrkytyksen ja päiväkotien muutaman streptokokkiepidemian selvittelyyn. Vähänpä aavistin, kuinka rajusti työpäiväni muuttuvat.
? Tuntuu erikoiselta olla ensimmäisten sairastuneiden joukossa, yleislääketieteen erikoislääkäri Jukka Raittinen sanoo.
Taulukoidut toimintamallit tukevat kansansairauksien hoitoa ja seurantaa.
Pohjois-Pohjanmaalla on otettu maantieteelliset tutkimusmenetelmät avuksi terveyspalvelujen parhaan sijainnin ja järkevimmän logistiikan selvittämiseen.
Saatavuushäiriöiden vähenemistä ei ole näköpiirissä.
Suomessa on yli 2 300 vähintään kahden erikoisalan lääkäriä. Mikä saa hankkimaan niitä jopa neljä?
Terveyskeskuksissa on hoitamatta noin 296 lääkärintehtävää.
Tapauksista valtaosa jää tunnistamatta.
Tavoitteena on, että jatkossa kaikki viimeisen vuosikurssin kandit osallistuvat ammattien väliseen opiskeluun.
Erikoislääkärin mielipiteen kysyminen lähettämällä potilas fyysisesti eri paikkaan ei ole oikein digiaikaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Hoitoon pääsy ja hoidon käytännöt vaihtelevat, tietää A-klinikan laitoshoitopalvelujen ylilääkäri Margareeta Häkkinen.
Yhden lääkärin työpanos vuodessa kuluu palautettaviin tai mitätöitäviin uusintapyyntöihin Riihimäellä.
Lääkehoidon seurantaa ja lopettamista pyritään ohjeistamaan aiempaa tarkemmin.
Tavoitteena on selvittää, antaako toisenlainen rokote suojan jälkitauteja vastaan.
Digipalvelut hyödyttävät sekä lääkäriä että potilasta.