Ravinto ja kolesteroli: käännetään kolesterolitaso taas laskuun
Vuosien suotuisan kehityksen jälkeen on aikuisten kolesterolitaso kääntynyt kasvuun. Keskeisenä tekijänä pidetään tyydyttyneen rasvan saannin lisääntymistä. Noudattamalla ruokavaliosuosituksia voidaan LDL-kolesterolipitoisuutta pienentää merkittävästi. Tärkeimmät muutokset ovat siirtyminen kovan rasvan käytöstä pehmeään, ravintokuidun saannin lisääminen sekä kasvistanolia tai -sterolia sisältävien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden käyttö.
Potilas irti reseptivuoresta
– Annammeko lääkäreinä potilaalle riittävästi tietoa ja tukea, jotta hän voisi itse tarttua sairautensa hoitamiseen vai päätämmekö liian usein, mikä on potilaalle parasta? kysyvät professori Pekka Honkanen (kuvassa vas.) ja ylilääkärit Risto Kuronen ja Risto Mäkinen.
Kaksi matkailuun liittyvää A-hepatiittia Helsingin seudulla
Molemmat sairastuneet ovat olleet alle kouluikäisiä, rokottamattomia lapsia. Vaikka hepatiitti A voi olla lapsilla lievä ja vähäoireinen tai jopa oireeton, levittää tartunnan saanut lapsi virusta herkästi eteenpäin esimerkiksi päiväkotiryhmässä. Hyvä käsihygienia on tärkeää.
Syyriasta palannut Matti Rauvala näki sodan monet kasvot
? On antoisaa, kun omaa työtään tehdessään saa auttaa potilaita, joilla ei syystä tai toisesta ole mitään muuta hoitoa tarjolla. Oma työ tuntuu ikään kuin tarpeellisemmalta ja hyödyllisemmältä kuin kotioloissa, sanoo rovaniemeläinen lääkäri Matti Rauvala, joka palasi vastikään Syyriasta.