7059 osumaa
Tartuntoja on todettu kaikkialla maassa, mutta pandemiaa edeltäneisiin aikoihin verrattuna vähän.
Joka neljänneltä 70 vuotta täyttäneeltä löytyi ihosyöpä tai esiaste.
– Suomessa on vakava hoitajapula, sanoo Valviran ylijohtaja Markus Henriksson.
Suositus kokoaa uuden tekonivelkirurgiaa koskevan lääketieteellisen tutkimustiedon ammattilaisten käyttöön.
Epäilyistä pyydetään ilmoittamaan THL:n tartuntatautilääkärille.
Potilaiden kudosnäytteissä todettiin vaurioita hajuradaston hermosoluissa ja verisuonissa.
Tiedekilpailun voittaja Adam Yousfi tähtää nyt opiskelemaan lääketiedettä.
Alzheimerin taudin vasta-ainelääkkeet eivät ole kustannusvaikuttavia.
Toiminnan on suunniteltu päättyvän 8. toukokuuta.
Ympäristövaikutusten tunnistaminen alkaa tiedon lisäämisellä, kirjoittaa Leena Setälä.
Raportti: Rooli on ristiriitainen.
Korona ei vanhenna aivoja kymmentä vuotta, vaan kohutussa brittitutkimuksessa havaittiin sen aiheuttavan volyymikatoa aivojen etualaosassa etenkin iäkkäillä.
Suomessa ei ole vielä todettu tapauksia, hoitajien lakko voi vaikuttaa selvittelyyn.
Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi: Jokainen päivä huonontaa potilaan ennustetta.
Lääkäri Kaido Kotkas on itsekin liikuttunut projektistaan.
"Se on yksi vaihtoehto auttaa Ukrainan sotaa paenneita."
Fimea vastaa, miksi korkean riskin itsehoitolääke on reseptivapaa.
Musiikilla on kyky välittää jotakin sanoiksi kääntymätöntä vanhemman ja lapsen välillä, kirjoittaa Janna Rantala.
COVID-19-infektio on ollut yleinen syy haju- ja makuaistin menetykseen tai huonontumiseen.
Kivun hoito ja tutkimus tarvitsevat motivoituneita osaajia ja resursseja, kirjoittaa Eija Kalso.
Tartuntatautirekisteri yhdistää yhden henkilön vuoden sisällä todetut koronatartunnat yhdeksi tapaukseksi, uusintainfektioita voidaan silti seurata.
Muistipoliklinikoiden perustaminen takaisi diagnostiikan ja hoidon tasaisen laadun, kirjoittavat Timo Strandberg ja Anne Koivisto.
Hoitomalli on WHO:n uusissa mielenterveyshoidon ohjeissa.
Voimme yrittää olla ukrainalaisille avuksi, mutta tämän lisäksi on syytä huolehtia omasta mielenterveydestään, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Suositus korostaa yksilöllisyyttä. Kortisonilääkityksen osalta suositellaan suurempaa harkintaa.
Vaikutus oli suurempi ja pitkäkestoisempi äideillä.
Suomi tiivistää yhteistyötä maan sisällä ja kansainvälisesti varautuakseen terveysuhkiin.
Raaka-ainetta saatu tehtaalle, vaje korjaantuu huhtikuussa.
Valtaosasta palveluita vastaa Maahanmuuttovirasto, mutta kaupunki on valmis auttamaan, jos apua tarvitaan.
Nestebiopsia tunnistaa vikkelästi taudin etenemisen seerumista.