498 osumaa
Laboratoriotutkimuksissa lukee P-Krea. Mistä on kysymys?
Lisää tutkimuksia avantouinnin hyödyistä kaivataan.
Nykyään puhutaan paljon kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kilpirauhanen voi olla myös liikatoiminnalla. Mistä silloin on kyse?
Kynsisieni ei tartu kovin helposti, mutta siitä eroon pääseminen vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä.
Vaihtelevilla nukkumaanmenoajoilla on haitallisia vaikutuksia keski-ikäisten terveyteen.
Vuoden alku tuo mukanaan laihdutuspuheen. Mitä jos tänä vuonna uudenvuodenlupauksesi olisi suhtautua järkevämmin painonhallintaan ja kehopuheeseen?
Raudanpuutteen oireet ovat moninaiset ja ne sekoittuvat helposti esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnan oireisiin.
Tuore tutkimus kertoi uutta tietoa nuorten terveys- ja liikuntasuositusten pohjaksi.
Refluksitauti on krooninen sairaus, joka voi aiheuttaa hankaliakin oireita. Sitä pystyy kuitenkin hoitamaan tehokkaasti omahoidolla.
Alilämpö oireilee kuin normaali lämmönnousu. Mutta onko alilämpö totta?
Tunnetko maksan? Maksalla on elimistössä satoja tehtäviä ja sitä ilman emme voi elää.
B12-vitamiinin puutosta tavataan erityisesti kasvissyöjillä, vegaaneilla ja vanhuksilla.
Suurin osa ummetuksesta hoituu oikealla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla.
Tutkijat tunnistivat aikaisemmin tuntemattoman mekanismin äidin suolistobakteerien ja sikiön välisessä viestinnässä.
Osalle naisista kehittyy rasvamaksa nopeasti vaihdevuosien jälkeen.
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat vuoden 2023 kesällä. Niiden pohjalta rakennetaan parhaillaan kansallisia ravitsemussuosituksia.
Mitä tarkoitetaan dyslipidemialla ja miten sitä hoidetaan? Keräsimme keskeiset kysymykset dyslipidemiasta artikkeliimme.
Terveystalon yleislääkäri Toni Vänni ottaa kantaa yhdeksään kesäterveyteen liittyvään uskomukseen.
Närästyksen tuntevat kaikki, mutta se oikeasti on ja mitkä ovat sen oireet?
Diabeteksesta puhutaan paljon, mutta silloin tällöin on hyvä kerrata, mitkä ovat sen oireet. Kokosimme ne artikkeliin.
Vaihdevuodet vaikuttavat monin tavoin naisen terveyteen. Moni huomaa muutoksia myös kehonkoostumuksessaan.
Tiesitkö, että munuaisissa muodostuu alkuvirtsaa vuorokaudessa jopa 180 litraa, josta suurin osa palautuu takaisin verenkiertoon ja 1-2 litraa poistuu varsinaisena virtsana?
Väsyttää ja hiuksia lähtee, onko se kilpirauhasen liikatoiminnan oire? Vai vajaatoiminnan? Lue alta yleisimmät kilpirauhassairauksien oireet.
P-Na eli veren natriumarvo ei kerro suolan määrästä kehossa, kuten joskus luullaan. Lue, mistä se todellisesti kertoo.
Aikuisväestössä vitamiinilisällä ei ole saatu tuloksia, mutta D-vitamiinin puutosta tulee silti ehkäistä ja hoitaa.
THL ja Kela patistavat tulevaa hallitusta puuuttumaan kehitykseen, yhtenä keinona sokeri-, suola- ja rasvaverot.
Ukrainalainen lääkäri Iryna Zederey yrittää parhaansa mukaan hoitaa myös potilaiden stressiä ja masennusta.
Jo normaalin ylärajalla oleva verenpaine voi aiheuttaa sydänmuutoksia teini-iässä. Asiantuntija ehdottaa nuorten verenpaineen seurantaa lakisääteiseksi.
Pätkäpaaston terveyshyödyistä ymmärretään jo verrattain paljon, kirjoittaa Anu Wartiovaara. Wartiovaara on akatemiaprofessori ja kliinisen molekyylilääketieteen professori Helsingin yliopistossa.
Mitkä ovat glaukooman oireet ja mistä se johtuu? Kokosimme usein kysytyt kysymykset glaukoomasta.