483 osumaa
Metabolista oireyhtymää potevat saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan sairastua muita herkemmin dementiaa lievempään muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymään.
Oikeanlainen ruokavalio ja varsinkin vähäsuolainen ruoka voivat olla lääkkeiden veroinen hoito verenpainetautiin, tuore tutkimus vahvistaa.
Yhteys on sitä voimakkaampi mitä enemmän löhöilee, tuore hollantilaistutkimus osoittaa.
Mikko Lehtovirta pohtii miksi virtuaalisessa kommunikoinnissa niin usein vastavuoroisuus ja keskinäinen kunnioitus saavat jäädä ja tilalle astuvat pelin politiikka, ilkeys ja vahingoittamisen halu.
D-vitamiinilisistä on toivottu ihmelääkettä melkein vaivaan kuin vaivaan, mutta tutkimustiedon lisääntyessä toiveet ovat usein hiipuneet.
Viikoittainen kalan syöminen raskauden aikana on hyväksi sikiön neuropsykologiselle kehitykselle.
Tulosten perusteella päivittäinen sokerilimujen juominen lisää ns. viskeraalista rasvaa, joka kertyy vatsaonteloon sisäelinten ja suolten väliin sekä maksaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kasvojensiirtopotilaiden kasvoihin näyttäisi tulevan vanhenemista muistuttavia muutoksia kiihtyvällä tahdilla.
En ole alkoholisti. Minua ei kelpuutettaisi edes suurkuluttajaksi, mutta...
Täydellisen elämän kulissien takana saattaa olla väsynyt, yksinäinen ja onneton ihminen
Aktiivinen liikunta aikuisiällä ei edistänyt pitkää elinikää ihmisillä eikä koe-eläimillä, vaikkakin liikunnalla on todistetusti positiivisia vaikutuksia muuan muassa kuntoon, toimintakykyyn ja terveyteen.
Vyötärölihavuudesta puhutaan, kun vyötärön ympärysmitta on naisella yli 90 cm ja miehellä yli 100 cm.
Raskausdiabetes suurentaa äidin vaaraa sairastua varsinaiseen diabetekseen raskauden jälkeen. Riski saattaa kuitenkin pienentyä imettämisen ansiosta, tuore tutkimus osoittaa.
Tutkimuksessa rasvojen kokonaissaantia tärkeämmäksi nousi se, miten paljon ravinnossa oli monityydyttymättömiä ja yksittäistyydyttymättömiä rasvahappoja.
Helpoin viinajarru olisi alkoholipolitiikka, mutta Suomessa painetaan pikemminkin kaasua, kirjoittaa Työterveyslaitoksen pääjohtajan tehtävästä juuri eläkkeelle jäänyt Harri Vainio.
Anoreksiaa sairastavista noin 70 prosentilla esiintyy elinaikanaan muita psykiatrisia sairauksia, joista yleisimpiä ovat masennustilat ja ahdistuneisuushäiriöt.
Tutkijoiden havainto on hyvin tervetullut, sillä tiatsidien käyttöä on rajoitettu niihin liittyvän diabetesriskin vuoksi, vaikka ne muuten ovatkin käyttökelpoisia verenpainelääkkeitä.
Häädön saaneet tekivät yli neljä kertaa enemmän itsemurhia kuin muu väestö. Tutkittujen sosiaalinen ja taloudellinen asema, työttömyys tai mahdolliset mielenterveysongelmat tai päihdeongelmat eivät selittäneet yhteyttä.
Tutkimuksen mukaan hiilihydraattien määrän sijaan ongelma on niiden laatu. Riski on suurentunut, jos ruokavalion hiilihydraatit ovat suurelta osin sokeria ja tärkkelystä.
Monet ihmisen psyykkiset ominaisuudet sekä ympäristötekijät, kuten lähipiirin suhtautuminen, vaikuttavat kipukokemukseen.
Huonot tulokset johtuvat todennäköisesti siitä, että laihdutuskuureja ei noudateta.
Diabeteksen diagnoosiin käytetään yleensä paaston jälkeen mitattua glukoosiarvoa.
Syitä sokeiden työikäisten miesten itsemurhiin ovat muun muassa työttömyys, taloudelliset vaikeudet ja niihin liittyvä masennus.
Rikoslain mukaan moottoriajoneuvon kuljettaja tuomitaan rattijuopumuksesta, jos hänen veressään on ajon aikana tai sen jälkeen huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta.
Tyydyttyneiden rasvojen eli ns. kovien rasvojen vähentäminen pienentää sydänriskejä, mutta vaikutus voi hyvinkin riippua siitä, mitä niiden sijasta alkaa syödä.
Hyvinvointi edellyttää uudistumista. Eliöyhteisöissä uudistuminen tarkoittaa nuorten runsasta ja virkeää vilinää.
Suuren osan päivästä istuen tai löhöillen viettävät saattavat olla suurentuneessa sydänoireiden vaarassa, vaikka he harrastaisivat liikuntaa säännöllisesti, kertoo Circulation-lehdessä julkaistu tutkimus.
Uraattipitoisuus selvitetään laskimosta otettavalla verikokeella. Ennen koetta ei tarvitse paastota.
Kahden vuoden seurannan aikana viiniryhmäläisten hyvän kolesterolin pitoisuus suureni enemmän kuin verrokkien.
Uusien kivunkin tutkimuksessa käytettävien menetelmien myötä kiinnostus fibromyalgiaa kohtaan on lisääntynyt.