459 osumaa
Liikunnan ja insuliinihoidon yhteensovittamiseen tarvitaan ohjausta.
Nivelreumaa sairastavan Katja Metsävainion mukaan reumadiagnoosit viivästyvät, koska monet terveyskeskuslääkärit luottavat siihen, ettei reumatekijää löytynyt verikokeista.
Hoitotasapaino on tärkeää saada mahdollisimman hyväksi jo ennen raskautta.
Yhdysvalloissa lisääntyvä kiinnostus luonnonmukaiseen synnykseen on lisännyt kiinnostusta istukkakudoksen käyttöön, kirjoittaa Pertti Kirkinen.
Leikkauksessa syntyvät pienhiukkaspäästöt vaihtelevat voimakkaasti sen mukaan, mitä kudosta leikataan, eivätkä käytössä olevat menetelmät suojaa henkilökuntaa riittävästi.
Lasten lihavuusepidemiaa tuskin pysäytetään lisäämällä punnituksia kouluterveydenhuollossa. Sen sijaan tuntuva rasva- ja sokerivero saattaisi auttaa.
Ruskea rasva saadaan magneettikuvauksella erottumaan valkoisesta rasvasta ilman potilaalle epämiellyttävää kylmäaltistusta.
Myynnissä on valmisteita, joissa on päivittäisiin saantisuosituksiin nähden jopa satakertaisia määriä biotiinia.
Monipuolinen liikunta näyttää tukevan motoristen taitojen lisäksi lukutaidon kehittymistä.
Patologia tuntuu olevan erikoisala, josta on vallalla eniten virheellisiä mielikuvia, kirjoittaa Saku Pelttari.
Meille kerrottiin, että kannattaisi nauttia tästä ajasta, kun tytär on vielä oma itsensä. Teini-iässä taantuminen alkaisi vauhdilla.
Sydänpotilaan oireet saattavat vaikeutua tiukasta ruokavaliosta.
Jokainen kapseli oli järsitty ulos pakkauksista kirurgisella tarkkuudella, läpipainopakkauksia pahemmin rikkomatta, kirjoittaa Saku Pelttari.
Lihasmassa ja rasvamassa aiheuttavat luulle kuormitusta, joka lisää luuntiheyttä.
Oli mukavaa parantaa hiiri, mutta vielä mukavampaa olisi parantaa potilas, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Rasvamaksa on jopa suurempi eteisvärinän riskitekijä kuin verenpainetauti.
Lääketukun ja länsimetron sähköhäiriöt ovat vain alkusoitto, kirjoittaa Mikko Lehtovirta.
Runsaasti viljatuotteita ja kasviksia sisältävä ruokavalio näyttää ehkäisevän mikrobiston epätasapainoa.
Terveystiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Pystymmekö hyödyntämään sitä järkevästi vai hukummeko tietotulvaan?
Tuomas Klockars on tutkinut kirsun käyttöä virtsatietulehduksen ja uniapnean diagnosoinnissa.
Huomiota saanutta tutkimusta ei ole syytä pitää erityisen merkittävänä.
Väitöstutkimuksen mukaan alle puolet käyttää säätömahdollisuutta, ellei siihen opasteta.
Lauantaina kymmenet kansallismonumentit ympäri maailmaa valaistaan vihreiksi.
Munasarjojen monirakkulaoireyhtymän diagnosointikriteerejä ollaan päivittämässä.
Melatoniinin käyttö on välillä varsin liberaalia, ja uniongelmien lääkkeettömät hoitokeinot näyttävät monesti unohtuvan.
Kaikkia vatsaontelon syöpiä löytyi sappikivitautia sairastaneilta jonkin verran enemmän kuin ilman sappikiviä.
Erektiohäiriö kannattaa hoitaa, koska seksielämä lisää hyvinvointia ja ylläpitää testosteronitasoa, kirjoittaa Martti Ala-Opas Lääkärilehdessä julkaistussa katsauksessa.
Etenkin kalaperäisten rasvojen saanti vaikuttaa riskiin.
Lihavuus on yhteydessä yläraajakipuihin ja yläraajan pehmytkudossairauksiin, kertoo väitöstutkimus.
Kyllä on, mutta Suomessa osataan olla lihavia poikkeuksellisen epäterveellisesti, kirjoittaa Jussi Naukkarinen.