2833 osumaa
Potilaat koulutettiin seuraamaan omaa verenpainettaan ja lisäämään lääkkeitään ennalta määritellyllä ohjelmalla.
Korkean kuolleisuuden katsotaan tekevän tietoon perustuvan vapaaehtoisen suostumuksen pyytämisen tutkittavilta vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi
Tavanomaisten, eli synteettisten kemiallisten ja biologisten lääkkeiden olennainen ero on, että biologisten lääkkeiden vaikutus kohdistuu solussa tarkasti tiettyyn elimistön rakenteeseen.
Lääkärikunta on hyvin tietoinen influenssarokotusten hyödyistä. Heillä on harvoin virheellisiä käsityksiä rokotteen tehosta tai turvallisuudesta.
Valvira on saanut aiempaa enemmän ilmoituksia ensihoitoon liittyvistä ongelmista.
Kiista syntyi, kun Tampereen kaupunki kieltäytyi maksamasta tamperelaisen potilaan hoitoa Jokilaakson sairaalassa.
Potilaan leimaaminen turhaksi kyseenalaistaa paitsi käynnin syyn, myös oman sairastamisen ja sairauden kokemuksen, pahimmillaan koko olemassaolon.
Vaahdotushoidossa potilaiden elämänlaatu oli hieman huonompi kuin laserhoidossa tai leikkaushoidossa; niissä tulokset olivat samaa tasoa.
En ole kuullut yhdestäkään potilasvalituksesta, jossa olisi valitettu aiheettomasta mutta kivuliaasta elämän pitkittämisestä.
Päivystyksen uudistamista tutkinut Jarmo Kantonen peräänkuuluttaa näyttöön perustuvaa triagea (kiireellisyysluokittelua) päivystyksiin ja koko terveyskeskusjärjestelmään.
Joka kymmenennen lapsipotilaan pitkäkestoinen hoitotasapaino parani merkittävästi. Diabeteksen hoitoon liittyvä asennemuutos oli tärkein hoitotasapainon paranemiseen liittyvä tekijä.
Suomessa keskimäärin noin 10 prosenttia moottoriajoneuvoilla ajetuista kuolonkolareista johtuu kuljettajan sairauskohtauksesta ajon aikana.
Kahdesta seurantatutkimuksesta toinen osoitti osteoporoosin olevan yhteydessä SSRI-/SNRI-lääkkeiden käyttöön ja toinen ei. Masennus näytti liittyvän matalampaan luun tiheyteen johdonmukaisemmin.
Raudanpuuteanemia on lasten yleisin anemia. Länsimaissa sitä esiintyy 23 %:lla lapsista, ja suurimmassa riskissä ovat keskoslapset, taaperoikäiset (6 kk?2 v) ja murrosikäiset.
Ebolavirus ei tartu ilmateitse, hyttysistä tai pilaantuneen ruoan tai veden välityksellä.
Näyttää siltä, että sydämen vajaatoiminnan optimaalisessa hoidossa on jälleen saavutettu edistysaskel. Jäämme odottelemaan uuden tulokkaan pääsyä suomalaisten potilaiden hoitoon.
Äkillinen vakava ja sairaalahoitoa vaativa sairastuminen on erinomainen paikka iskeä kiinni ja pyrkiä lopettamaan tupakointi kokonaan.
"On sanottu, että potilaalla pitäisi olla kaupunkisissin taidot selvitäkseen terveydenhuollon palveluiden viidakosta."
Aikuisten rokottamiseen ei ole olemassa valmista rokotussapluunaa; Tilanne poikkeaa siis täysin lasten vakiintuneista rokotuskäytännöistä.
Säännöllinen liikunta ja laihduttaminen ovat lonkkanivelrikon hoidon perusta.
Lääkkeen hyväksymisen taustalla olevia tutkimuksia pidetään puutteellisina.
Diagnosoitu muistisairaus on aina este ryhmän 2 ajoneuvojen ajoluvalle, mutta muistisairauden varhaisvaiheessa voivat ryhmän 1 ajoterveysvaatimukset vielä täyttyä.
Italialaistutkijat ovat tosissaan: yhteys värikalvon sinisen värin ja syvän endometrioosin välillä havaittiin tapaus-verrokkitutkimuksessa.
Työryhmä aikoo yhtenäistää käytäntöjä.
Koettu epäoikeudenmukaisuus on merkittävä syy ongelmalliseksi muuttuvien kiputilojen taustalla, kirjoittaa kipuklinikan ylilääkäri Eija Kalso.
Edellisen kerran Aivoliitto tutki AVH-potilaiden kuntoutuksen toteutumista vuosilta 2006?2009 ja jo silloin sen todettiin olevan puutteellista.
Syöpäkipulinja palvelee potilaita, heidän läheisiään ja terveydenhuoltohenkilöstöä.
Levinneen taudin ennuste on nykyisin 19 kuukautta, valikoiduissa potilasaineistoissa yli kaksi vuotta. Ennusteeseen vaikuttavat levinneisyys, erilaistumisaste sekä oireiden esiintyminen.
Lonkkaniveliä voi suojata muun muassa valitsemalla liikkumisreitit niin, että voi välillä istua.
"Kun oppisi elämään kumpanakin, ihmisenä ja lääkärinä. Antamaan itsestään kaiken antamatta kuitenkaan liikaa."