1085 osumaa
Tutkijat kannustavat järjestämään lapsille tilaisuuksia liikkumiseen pitkin päivää.
Alkoholiperäisen sydänsairauden vuoksi äkillisesti menehtyneistä potilaista vain viidesosalla sydänsairaus oli diagnosoitu elinaikana.
Rasvamaksa voi edetä rasvamaksatulehdukseksi eli steatohepatiitiksi.
Masennusdiagnoosin riski suureni tytöillä ja pojilla, kun raskaus oli yliaikainen tai sikiöaikainen kasvu heikkoa täysi- tai yliaikaisessa raskaudessa.
Myös useat muut raskaudenaikaiset epäsuotuisat tekijät vaikuttivat kohonneeseen riskiin.
Tutkimuksessa selvitettiin runsaan alkoholinkäytön vaikutusta nuorten valkean aineen ratojen kehitykseen.
PXR-reseptorin aktivoituminen lisää kolesterolin tuotantoa.
Yliopistot ja yritykset kehittävät Masse-hankkeessa tietoalustaa, josta lääkäri saisi helposti kokonaiskuvan pitkäaikaissairaan potilaan tilanteesta. Järjestelmä voisi myös valvoa hoidon toteutumista.
Tulos vahvistaa tietoa astman ja kosteusvaurioiden välisestä yhteydestä.
Rokotuskattavuus paranee päivä päivältä, ja pian on omakin vuoroni ojentaa olkapää piikitettäväksi.
Rasvahappolisä lisäsi hieman eteisvärinää kookkailla henkilöillä.
Suurissa amerikkalaisissa ammattiurheilusarjoissa tehtiin sydäntutkimukset positiivisen testituloksen saaneille pelaajille.
Tähystyksen hyödyt ja haitat on punnittava huolellisesti.
Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko alkuraskauden seulontaverikokeilla havaita päihteiden käyttöä.
Alkoholin matkustajatuonti puolittui viime vuonna.
Naisten terveys on lähempänä muiden Pohjoismaiden naisia, miesten tilanne taas itäisen Euroopan maita.
Nuoruusiän alkoholinkäytön vaikutuksista pikkuaivoihin ei ollut ennestään juuri tietoa.
Lievässä koronainfektiossa rytmihäiriöt näyttävät olevan varsin harvinaisia.
Monisairas potilas tarvitsee hoidon jatkuvuutta ja kokonaistilanteen hyvää hoitoa.
Lihavan ihmisen aineenvaihduntasairauksien riskin voi määrittää yksinkertaisesti selvittämällä elintavat.
Sopivasta ferritiiniarvosta ei ole yksimielisyyttä.
Raskaana olevien naisten stressitaso nousi poikkeusaikana, mutta unen määrä ja laatu pysyivät yhtä hyvinä kuin ennen rajoituksia.
Alzheimerin tautia sairastavien hoitotulokset kiireettömissä sepelvaltimotoimenpiteissä ovat kuitenkin samankaltaiset kuin muilla.
Aikaisempia suosituksia kevyempi antitromboottinen lääkitys riittää jatkohoidossa suurelle osalla potilaista.
Koronatestien määrä selittää kuolleisuuslukuja. – Suomi on testannut yllättävän vähän, tutkimusprofessori Markku Peltonen sanoo.
Joka toinen potilas kuolee kolmen vuoden kuluessa diagnoosista.
Tutkimuksen mukaan vain noin neljännes alkoholiongelmaisista saa lääkehoitoa.
Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.
Vastalääke ry:n Oskari Välimäki kokosi Lääkäripäivien luennolla koronavuoden mieleenpainuvimmat huuhaatempaukset yhteen.
GeneRISK-tutkimuksessa selvitetään nyt myös koronaviruksen vasta-aineiden yleisyyttä ja taudin sairastaneiden oirekuvaan liittyviä tekijöitä.