6493 osumaa
Lääkekokeilujen aikana muistini ja ajattelukykyni romahtivat, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Hannu Ollikainen laati testin työhyvinvoinnin arviointiin.
Kaltaiselleni köyhän perheen tytölle oli varsinainen Eurojackpot syntyä 1960-luvulla, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Etenkin kalaperäisten rasvojen saanti vaikuttaa riskiin.
Työterveyslaitos kokosi toimintaohjeet työuupumuksen hoitoon.
Allergista nuhaa potee joka viides aikuinen. Tavallisimmin sen aiheuttaa koivu, kissa, koira tai heinät.
Muutamat suuret työnantajat, kuten Apple ja Facebook, kustantavat pakastuksen tärkeimmille naistyöntekijöilleen.
Tutkimuksessa magneettikuvaus aiheutti tahdistimen toimintahäiriön vain yhdelle potilaalle.
Kevät on elämäntapaterrorismin kulta-aikaa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Veroilmoituksen täyttö verkossa on kätevää. Olisi hienoa, jos vuosittain tulisi myös terveystietoilmoitus, kirjoittaa Satu Salonen.
On turha pohtia sitä, että taidot eivät ole kuin ammattilaisella. Nopea apu voi säästää sydänpysähdyspotilaan aivovauriolta.
Sairaalakysymys herätti suuria tunteita juuri itsenäistyneessä tasavallassa.
En vastusta kilpailua enkä markkinoita. Vastustan surkeaa suunnittelua, kirjoittaa Martti Kekomäki.
Lihavuus on yhteydessä yläraajakipuihin ja yläraajan pehmytkudossairauksiin, kertoo väitöstutkimus.
On arvioitu, että vaille luotettavaa ehkäisyä jää yhä yli 200 miljoonaa naista, kirjoittaa Hilkka Vuorenmaa.
Työelämän ulkopuolelle jääminen lisää sydämen vajaatoimintapotilaan kuolemanriskiä enemmän kuin diabetes.
Kyllä on, mutta Suomessa osataan olla lihavia poikkeuksellisen epäterveellisesti, kirjoittaa Jussi Naukkarinen.
Ei lääkäriin pidä päästä silloin kun haluaa, vaan silloin kun sitä tarvitsee, pohtii Sohvi Mäntykoski.
Mikrobit sisältävät mahdollisuuden paljon parempaan ja uhkauksen paljon pahemmasta yhtä aikaa.
Mulle ensisijaisen tärkeetä on, että lääkäri osaa asiansa, kirjoittaa leukemiaa sairastava Karoliina Karhilahti.
Sairaanhoitajista lähes puolet olisi valmis avustamaan lääkäriä eutanasian toteuttamisessa, selviää Sairaanhoitajaliiton kyselystä.
Riski oli kaksinkertainen verrattuna muulla tavoin hoidettuihin eturauhassyöpäpotilaihin.
Kuluneen kauden aikana influenssarokotus on annettu Suomessa yli miljoonalle.
Kuntosalidoping yleistyy länsimaisissa yhteiskunnissa. Dopingaineiden avulla tavoitellaan parempaa ulkonäköä ja sitä kautta arvostuksen nousua sosiaalisissa yhteisöissä. Lääkärin vastaanotolle käyttäjät hakeutuvat yleensä epämääräisten oireiden takia.
Musta lista saalistajalehdistä katosi verkosta. Syitä arvaillaan.
Virtuaaliterapia helpotti muun muassa vaihdevuosioireita, selviää hollantilaistutkimuksesta.
Lapsen paino on terveydentilan mittari siinä missä pituus, näkö tai kuulokin – poikkeamiin on velvollisuus puuttua. Mutta miten?
Kuluttajille suunnattuja geenitestejä on tarjolla jo runsaasti Suomessakin, mutta niiden hyöty on osin kyseenalainen.
Yliopistosairaalat ovat mukana EU-yhteistyöverkostoissa, jotka kehittävät sairauksien hoitoa.
Pilviharrastus pelastaa kotona jumittavan luonnonystävän, keksi Petri Riikonen.