6493 osumaa
Isovanhemmuus on arvokas tehtävä, joka tuo mukanaan vastuuta, mutta paljon myös iloa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto PALKO harkitsee parhaillaan, ottaako se hedelmöityshoidot käsittelyyn.
Minulle sopisi, että lääkärit saisivat enemmänkin rahaa lääketeollisuudelta, kirjoittaa Satu Salonen.
Erityisesti vähän liikkuvia kannattaa patistaa liikkeelle, kirjoittaa Tuomas Kiviniemi.
Tiedämme jo etukäteen, ketkä ovat väärässä, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Meta-analyysien tarkastelu selvitti vahvimman näytön lihavuuteen liittyvästä syöpäriskistä.
Sodan vaikutukset lasten terveyteen ja kehitykseen voivat olla elinikäiset, jos he eivät saa tarvitsemaansa apua.
Yhteys on kuitenkin heikko, osoittaa väitöstutkimus.
Tutkimusten aloittaminen on varsin mutkikasta, sanoo Finpedmedin toiminnanjohtaja.
Hormonikierukkaan liittyi suurempi riski kuin hiusvärin käyttöön, käy ilmi suomalaisnaisia tarkastelevasta tutkimuksesta.
Kela on julkaissut ohjeet asiantuntijalääkäreilleen niiden tilanteiden varalle, kun asiakirjojen perusteella syntyy epäily potilasturvallisuuden vaarantumisesta.
Sote-uudistuksessa on kyse valtavasta vallan ja rahan uudelleen jaosta, kirjoittaa Marina Erhola.
Joudutaanko lääkkeillä korvaamaan puutteita muussa hoidossa, tutkijat pohtivat.
Miten valmistua ulkomaanmatkaan, kun tietää että mukana lähtevät myös sairaudet? kysyy Leena Mallat.
Värisokean elämä on saanut pohtimaan vammaisuutta yleensä yhteiskunnassamme, pohtii Hannu Ollikainen.
Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.
Joka kymmenennellä yli 70-vuotiaalla lihasmassa ja lihasvoima on vähentynyt tavanomaista nopeammin.
Uudistusehdotus on yhtä älytön kuin muurin rakentaminen Meksikon rajalle, kirjoittaa Arja Rimpelä.
Työttömien joukossa on paljon työkyvyttömiä, joiden taustalta löytyy kehitysvamma – jos se vain tunnistettaisiin, kirjoittaa Raija Kerätär.
Lääketieteen opiskelijoista 27,2 %:lla oli tutkimuksen mukaan merkittäviä masennusoireita.
Ennusteesta puhuminen vaatii tilannetajua ja empatiaa, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Vähäinen liikkuminen, heikko lihaskunto ja lihavuus ovat merkittäviä taustatekijöitä.
Yhdysvaltalaisnaisen haavasta löytynyt bakteeri oli resistentti kaikille testatuille antibiooteille.
Tulkkausta käytetään terveydenhuollossa nykyään erittäin paljon: viime vuonna HUS hankki yli 26 000 tulkkaustuntia 63 kielellä.
– Uskon, että geneettiseen ALS-tautiin voi löytyä lähivuosina hoito. Näin sanoo ALS-tutkija, Harvardin yliopiston professori Merit Cudkowicz. Hän vieraili Suomessa helmikuun alussa.
Harjoitus tekee pysyväksi, mutta vain mestarillinen harjoitus tekee mestarin, kirjoittaa Petri Riikonen.
"Minun seinäni takana yskii / kuoleva ihminen. / Minä en ole kuollut vielä, / minä elän ja vapisen." SAIMA HARMAJA (1913–1937)
Kannabiksen ainesosat vahingoittavat kehittyvää alkiota jo yhden viikon kuluttua hedelmöitymisestä.
Kiinalaisia mielipidevankeja tapetaan sisäelintensä vuoksi, kertoo tutkimusraportti.
Antibiooteille resistentin suolistobakteerin kantajia oli viidesosa Uppsalassa tutkituista päiväkotilapsista.