Kela-korvaukset Ilman Kela-korvausta jäi joka viides reseptilääkkeitä ostanut Lääkekorvauksia maksettiin viime vuonna yhteensä kolmelle miljoonalle ihmiselle.
Syöpä Masennus altistaa rintasyöpäpotilaan alihoidolle Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 45 000 rintasyöpään sairastuneen tietoja
Estrogeeni Kärsitkö vaihdevuosioireista? Pyydä kaksi reseptiä Valmisteiden saatavuudessa on häiriöitä koko kevään ajan, tiedottaa Fimea.
Kanta-arkisto Tietojen metsästys turhauttaa Hoitopalautteet löytyvät Kannasta – tai sitten eivät, terveyskeskuslääkärit harmittelevat.
Raskaus Valproaatin vaikutuksista käynnistettiin uusi selvitys Valproaatille raskauden aikana altistuneilla lapsilla on riski saada synnynnäisiä epämuodostumia.
Media Näyttöön perustuvaa journalismia? Jos kaikkivaltiaan asemaan asettunut media ei kanna vastuutaan, mistä kansalainen saa tasapuolista, tosiasioihin pohjautuvaa tietoa?
Diabetes Ruokavaliolla merkittävä vaikutus kardiometabolisista sairauksista aiheutuviin kuolemiin Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vääränlainen ruokavalio liittyi lähes puoleen kuolemantapauksista.
Rokottaminen Vesirokkorokotus on viimein osa rokotusohjelmaa Vesirokkorokotus kuuluu nyt kansalliseen rokotusohjelmaan. Puutiaisaivotulehdusrokotukset laajennetaan Simoon ja Paraisille.
Päivystys Päivystyksessä tarvitaan tuntosarvet ja puhelahjoja Koskaan ei tiedä, kuka astuu sisään. Fyysisen ja sanallisen väkivallan uhka kulkee osana päivystäjien työtä.
Hedelmöityshoidot Päätös hedelmöityshoidoista viipyy Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto PALKO harkitsee parhaillaan, ottaako se hedelmöityshoidot käsittelyyn.
Liikunta Liikunta on tärkeä hoito sepelvaltimotautipotilaalle Erityisesti vähän liikkuvia kannattaa patistaa liikkeelle, kirjoittaa Tuomas Kiviniemi.
Kolumni Vastaisin mielelläni, ellen joutuisi ensin kuuntelemaan Tiedämme jo etukäteen, ketkä ovat väärässä, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Lihavuus Lihavuus altistaa 11 syövälle Meta-analyysien tarkastelu selvitti vahvimman näytön lihavuuteen liittyvästä syöpäriskistä.
Lapset Syyrian lapset kärsivät stressistä ja mielenterveysongelmista Sodan vaikutukset lasten terveyteen ja kehitykseen voivat olla elinikäiset, jos he eivät saa tarvitsemaansa apua.
Elinajanodote Savon ja Kainuun miehet kuolevat ennen aikojaan Elinvuosien kannalta parhaassa asemassa ovat Pohjanmaalla asuvat suurituloiset.
Diabetes Työstressi suurentaa riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen Yhteys on kuitenkin heikko, osoittaa väitöstutkimus.
Lasten lääkehoito Lasten lääketutkimukset toteutuvat hitaasti Tutkimusten aloittaminen on varsin mutkikasta, sanoo Finpedmedin toiminnanjohtaja.
Alkoholi Viina tappaa vähemmän Alkoholin kulutus väheni. Samalla erot sosiaaliryhmien elinajanodotteessa kaventuivat.
Ehkäisymenetelmät Hormonaalinen ehkäisy ja hiusväri suurentavat rintasyövän riskiä Hormonikierukkaan liittyi suurempi riski kuin hiusvärin käyttöön, käy ilmi suomalaisnaisia tarkastelevasta tutkimuksesta.
Kela Kelan asiantuntijalääkärit puuttuvat poikkeaviin hoitoihin Kela on julkaissut ohjeet asiantuntijalääkäreilleen niiden tilanteiden varalle, kun asiakirjojen perusteella syntyy epäily potilasturvallisuuden vaarantumisesta.
CPAP-hoito Uniapnean CPAP-hoito lisää vireyttä Huonosti nukkuvat liikkuivat vähän, käy ilmi tutkimuksesta.
Lasten käytösongelmat Suomalaislapset käyttävät yhä enemmän psykoosilääkkeitä Joudutaanko lääkkeillä korvaamaan puutteita muussa hoidossa, tutkijat pohtivat.
Lääkehoito Liikunta auttaa syöpäuupumukseen pilleriä paremmin Liikunta ja psykologiset interventiot auttavat syöpäpotilaita uupumuksessa lääkehoitoja paremmin, selviää yhdysvaltalaistutkimuksesta.
Näkö Niittyleinikki paljasti vamman Värisokean elämä on saanut pohtimaan vammaisuutta yleensä yhteiskunnassamme, pohtii Hannu Ollikainen.
Rajoitustoimenpiteet ”Miksi minut on vangittu, kun en ole pahaa tehnyt” Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.
Kantasolut Kantasolusiirrolla lupaavia tuloksia MS-taudin hoidossa Immuunipuolustuksen uudelleenkäynnistämisen seurauksena potilaiden sairauden eteneminen pysähtyi.
Lihaskunto Lihasvoiman nopea heikentyminen voi olla sarkopeniaa Joka kymmenennellä yli 70-vuotiaalla lihasmassa ja lihasvoima on vähentynyt tavanomaista nopeammin.
Alkoholi Alkoholilain uudistus uhkaa hyvää kehitystä Uudistusehdotus on yhtä älytön kuin muurin rakentaminen Meksikon rajalle, kirjoittaa Arja Rimpelä.
Työttömät Voiko aikuiselle asettaa kehitysvammadiagnoosin? Työttömien joukossa on paljon työkyvyttömiä, joiden taustalta löytyy kehitysvamma – jos se vain tunnistettaisiin, kirjoittaa Raija Kerätär.
Raskaus Raskausmyrkytykseen liittyy myöhemmin verkkokalvon sairauksia Raskausmyrkytykseen liittyy koko elimistön verisuoniston muutoksia, ja ne lienevät myös silmäongelmien taustalla.