Nukahtamislääkkeet Unilääkkeistä psykologisiin hoitomuotoihin Nykysuosituksen mukaan unettomuuden hoidon pitäisi olla ensisijaisesti lääkkeetöntä.
Eturauhasleikkaus Lyheneekö penis prostatektomian seurauksena? Eturauhasen poistoleikkauksen eli prostatektomian aiheuttamia muutoksia selviteltiin magneettikuvauksen avulla.
Lääkkeet PALKO laatii suositukset kahdesta uudesta astmalääkkeestä Neuvosto linjaa, kuuluuko lääke tai hoito julkisin varoin rahoitetun terveydenhuollon palveluvalikoimaan.
Sote Käärme pyssyssä On uhkarohkeaa uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmä niin, että käyttöön tulee raakile, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Barisitinibi Nivelreumaan on tulossa uusia tehokkaita lääkevaihtoehtoja Tablettimuotoisia JAK:n estäjiä odotellaan käyttöön Suomessa kuluvan vuoden aikana.
Suunterveys Mutans-streptokokkien varhaisen tarttumisen ehkäiseminen on yhä ajankohtaista Sylkikontakteja kannattaa vältellä, mutta sen ei pidä estää läheistä kanssakäymistä lapsen kanssa.
Kuolema Lääkkeille vastustuskykyisten tuberkuloositapausten määrä kasvoi Kokonaisuudessaan tuberkuloositapauksia on Suomessa aikaisempia vuosia vähemmän.
Epidemia Epidemiavarautuminen ontuu Kun seuraava epidemia iskee, saadaanko se kuriin paremmin kuin ebola? Varautumisessa on yhä puutteita.
B-lausunto B-lausunto aiheuttaa epäselvyyksiä terveyskeskuksissa Osa perii erityiskorvattavan lääkehoidon B-lausunnosta maksun, vaikka ei saisi.
Lapset Onko lapsen korvatulehduksen jälkitarkastus turha? Korvatulehdustutkijoiden mukaan rutiininomaisesta jälkitarkastuksesta jokaisen lapsen kohdalla voitaisiin luopua.
Sote Valinnanvapautta – hallitusti Lääkäriliitto kannattaa valinnanvapauden hallittua laajentamista julkisessa terveydenhuollossa, kirjoittavat Marjo Parkkila-Harju ja Heikki Pärnänen.
Sote Valinnanvapaudessa muhii katastrofi Ei voi olla järkevää, että terveitä ylihoidetaan ja sairaita alihoidetaan, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Uutiset Minne vien lapseni lääkäriin? Julkiset vai yksityiset perusterveydenhuollon palvelut vai molemmat? Näin vanhemmat perustelevat.
Sairaanhoitajat Sairaanhoitajilla synkkä käsitys sotesta Vain joka viides hoitaja uskoo uudistuksen onnistuvan.
Uutiset Historiasarja: Yliopiston sisäänpääsyrajoitukset tulivat ensin lääketieteelliseen Tärkein syy sisäänpääsyrajoituksiin oli tilanahtaus ja sen takia opintoihin muodostunut ruuhka.
ALS-taudin kulkuun vaikuttavia lääkkeitä ALS-taudin geenitausta voi kertoa potilaan ennusteesta Terveiden perheenjäsenten seulontaa ei toistaiseksi suositella.
Aivovaurio Anaboliset steroidit kutistavat voimailijoiden aivoja Steroidit tuhoavat aivosoluja suoraan tai vaikuttavat haitallisesti aivojen verenkiertoon.
Brexit Suomi on tavoittelemassa Euroopan lääkevirastoa STM:n ylijohtaja Kirsi Varhila arvioi, että Suomella on hyvät mahdollisuudet saada Euroopan lääkevirasto.
Fentanyyli Fentanyyli kielen alla lievittää hyvin syöpäkipua Potilaiden mukaan kielenalusvalmiste on tehokas ja kätevä.
Etähoito Etälääketiede on potilasvakuutuksen piirissä vain Suomessa Potilasvahinkolaki ei päde etähoidossa, jos potilas tai hoitava lääkäri on ulkomailla, muistuttaa Potilasvakuutuskeskus.
Lääkkeet Erkki Isometsä: Gøtzschellä asiavirheitä psykiatriasta Professori Peter Gøtzsche kritisoi muun muassa masennuslääkkeiden vaikuttavuutta.
Syöpä Uusi lupaava kohde syöpälääkkeiden kehitykselle Proteiinifosfataasit ovat tutkijoiden mukaan houkuttelevia tulevaisuuden lääkekehityskohteita.
Lääkärit Lääkärit pyrkivät innolla kunnallispolitiikkaan Lääkäriehdokkaiden määrä kasvoi reippaasti edellisistä kuntavaaleista. Kokoomus, keskusta ja kristillisdemokraatit houkuttivat lääkäriehdokkaita eniten.
Mielipide Esineellistetty olo Nykyajan puskaradio näyttää tulevan väistämättä myös lääkäripalveluihin, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Sydämenpysähdys Jälleen varoituksia tulehduskipulääkkeiden haitoista Sydämenpysähdyksen riski oli suurentunut diklofenaakkia ja ibuprofeenia käyttäneillä.
Uni Nestettä korvien välissä Vähäinen unimäärä on kuin liian lyhyt huuhteluohjelma, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Hakusanat Lääketieteen historia Historiasarja: "Rokotuksen vastustajain vauhdilla käyvä mylly" Vuoden 1936 rokotuslailta toivottiin, että kansa tajuaisi rokotuksen tärkeyden.