6388 osumaa
Tunnistatko laskimotukoksen -artikkeli on Potilaan Lääkärilehden tämän vuoden toistaiseksi luetuin juttu.
Se mitä, milloin ja miten juodaan, vaikuttaa selkeästi eroosioriskiin, vahvistaa ruotsalaistutkimus.
Monet vaativat eutanasian laillistamista Suomessa. Monet vastustavat sitä. Mutta mitä mieltä sinä olet?
Ongelmamikrobien ennustetaan tappavan enemmän ihmisiä kuin syöpätautien vuonna 2050.
Harvoin kyse on suoranaisesta homofobisuudesta, mutta siltä se syystäkin monista HLBT-ihmisistä vaikuttaa, kirjoittaa lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija Janna Rantala.
Tutkimuksessa havaittu yhteys maksasairauksien ja ylipainon välillä voimistui mitä enemmän liikakiloja oli.
Terveyden kannalta suositeltavin terveiden aikuisten paino on todennäköisesti hieman matalampi kuin aikaisemmin ylärajana pidetty painoindeksi 25 kg/m2
Outi Elolla on nyt paikka jossa saa rellestää juuri niin paljon kuin sielu ja kroppa sietää.
Uuden Lastensairaalan päivystystiloista tulee merkittävästi nykyistä suuremmat.
Lasten päivystyspoliklinikalla pitäisi keskittyä vain kiireellisiin asioihin, sanoo Ruotsin ja Suomen yliopistosairaaloissa työskentelevä Anna Nikula.
Yleisimmät hammas- ja suusairaudet ovat kroonisia infektioita. Hoitamattomina ne heikentävät yleisterveyttä sekä edesauttavat monen yleissairauden puhkeamista.
Synnytykset loppuvat, koska Valvira ei usko sairaalan mahdollisuuksiin parantaa vastasyntyneiden tehostettua valvontaa.
Salo panosti vaikeasti työllistyvien terveystarkastuksiin.
Ajatus ?monipillerin? hyödystä valtimotautien ehkäisyssä terveillä ihmisillä saa tukea tuoreesta tutkimuksesta. Joskus tosin monopillerikin riittäisi.
Potilas erittää virusta useita päiviä parantumisen jälkeenkin, joten hyvää käsihygieniaa saippuapesuineen kannattaa korostaa.
Brasiliassa on esiintynyt yli 90 000 todennäköistä zikavirustartuntaa helmi-huhtikuussa.
Yhdysvaltalaistutkimuksen havainto lisää jo valmiiksi mittavaa näyttöä ilmansaasteiden ja sydänoireiden välisestä yhteydestä.
Alkoholin saatavuuden rajoittaminen vaikuttaa tehokkaalta keinolta vähentää alkoholihaittoja. Toisaalta on olemassa esimerkkejä liiallisen säätelyn haitoista, pohtii yleislääketieteen erikoislääkäri Aleksi Varinen.
Köyhälle ja huonona pidetylle asuinalueelle muuttavien riski sairastua diabetekseen suurentuu vuosien varrella.
Tutkimus herättää kysymyksen, kuinka moni potilas on leikattu turhaan.
Käden puristusvoimaa käytetään yleisesti terveydentilan mittarina.
Jotkut ihmiset eivät rasitu koskaan henkisesti ja heille on vaikeaa selittää henkistä uupumusta.
Tehohoitopotilaiden läheisistä yli puolet on vakavasti masentuneita jopa yli vuoden ajan.
Kun yhteistyö sujuu ja hoitolinjaukset ovat selvät niin lääkäreille kuin potilaallekin, loppuvaiheen hoito perusterveydenhuollossa sujuu paremmin.
Terveelliset elämäntavat auttavat vähentämään rintasyöpäriskiä myös silloin kun taustalla on perinnöllisiä riskitekijöitä.
Tupakoinnin haittoja esittävät kuvat tupakka-askeissa lisäävät tupakoinnin lopettamisyrityksiä, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Ulosteensiirron teho perustuu suoliston bakteerikantojen normalisoitumiseen ja sitä on käytetty Clostridium difficile -infektion hoidossa myös Suomessa.
Murtumariski on suurempi jo sairauden alussa. D-vitamiinilisä ja säännöllinen liikunta pienentävät riskiä.
Global Heart -lehti julkaisi projektista laajan teemanumeron.
Juurihoidolla voidaan pelastaa hammas ja estää bakteerien leviäminen muualle elimistöön. Uuden suosituksen mukaan juurihoidon tekeminen kannattaa ja juurihoidettu hammas kestää useimmiten hyvin.