1038 osumaa
Alle 12-vuotiaiden lasten COVID-19-rokotetutkimukset etenevät nopeasti.
Viidessä maanosassa työskentelevät suomalaislääkärit kertovat, miten korona vaikuttaa arkityöhön.
Taysiin ei ole toistaiseksi tullut koronapositiivisten synnyttäjien huippua, jota pelättiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laboratoriossa on todettu kesän aikana 45 EHEC-tapausta.
Etusijalla olisivat riskiryhmät, vanhukset ja terveydenhuollon ammattilaiset, jos tehosterokotukset aloitetaan.
Metsämyyrä toimii pääisäntänä myyräkuumetta ja borrelioosia levittäville bakteereille.
Lapissa liki kaikki koronatestaus perustuu antigeenitesteihin, mutta Etelä-Suomessa niihin ei luoteta.
Systemaattinen Cochrane-katsaus ei pystynyt todentamaan tehoa koronaan hoidossa eikä ehkäisyssä.
Muutos koskee myös altistuneita sote-alan työntekijöitä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää parhaillaan myokardiitin yleisyyttä koronarokotuksen saaneilla ja rokottamattomilla Suomessa.
Suurin kuolleisuus havaittiin 10?19-vuotiailla sekä HIV-positiivisilla Etelä-Afrikassa.
Maailmassa ilman antibiootteja tavanomaisista tartuntataudeista, arkisista vammoista ja rutiininomaisista toimenpiteistä tulee hengenvaarallinen lantinheitto.
On helppoa nähdä kuinka tutkimus ja lääketiede ovat koskettaneet lähes kaikkien elämää tällä planeetalla.
Tutkimukseen otettiin perusterveitä lapsia, joilla oli diagnosoitu avohoidossa keuhkokuume.
Nyt tulee Israelista ja Qatarista lohdullisempaa viestiä Pfizer-Biontechin mRNA-rokotteesta.
Rajoitustoimet todennäköisesti nostivat lapsiperheiden hoitoon hakeutumisen kynnystä.
Täydellistä hyvinvointia ei ole olemassa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Kortisonia annetaan koronapotilaille Suomessa myöhemmin ja sieni-infektioita esiintyy vähemmän.
Astra Zenecan koronarokotteen valmistetietoihin on lisätty vasta-aihe rokotteen käytölle.
Koronarokotteet ja niistä saatava suojateho puhuttavat.
Tilan tunnistaminen vastaanotolla voi olla haastavaa.
Koronarokotussuositusten antamista raskaana oleville on vaikeuttanut tiedon puute.
HUS:ssa tehty tutkimus tukee australialaisstutkimusta, mutta johtopäätösten aika on myöhemmin.
Maailmalta löytyi kuusi tasoltaan vaihtelevaa raporttia, jotka voivat toimia pohjana jatkotutkimuksille.
Muuten vasta-ainemuodostus voi jäädä heikoksi.
Teho-osastolla olleilla potilailla todettiin ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja traumaperäistä stressihäiriötä.
Etenkin vanhemmat lapset kärsivät enemmän perheen stressistä.
Penisilliinin keksiminen oli onnekas sattuma, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Suurissa amerikkalaisissa ammattiurheilusarjoissa tehtiin sydäntutkimukset positiivisen testituloksen saaneille pelaajille.
Tiukat rajoitukset saivat tartunnat laskuun, mutta sairaaloissa ollaan varuillaan. Teho-osastot ovat edelleen kuormittuneita.