4137 osumaa
Fibromyalgiassa potilaalla on monenlaisia yleisoireita, joita voi helposti luulla johtuvaksi jostain muusta sairaudesta. Tämän vuoksi diagnoosin tekeminen on vaikeaa ja vie usein aikaa.
Kynsisieni ei tartu kovin helposti, mutta siitä eroon pääseminen vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä.
Ripuli paranee yleensä itsestään parin päivän sisällä. Joissain tilanteissa on kuitenkin hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle.
Syyhypunkki on kutiseva loinen, joka tarttuu helposti henkilöstä toiseen.
Myös ylipaino ja alkoholin käyttö näkyvät syöpätilastoissa.
Koukuttavien kuvaruutujen, välinpitämättömien vanhempien ja vailla auktoriteettia toimivien opettajien keskellä osa lapsista kasvaa tärkeimmän kehitysvaiheensa aikana empatiakyvyttömiksi olennoiksi, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Tiedätkö, mitkä ovat verenepainearvosi? Kannattaisi, sillä kohonnut verenpaine lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.
Arvon lukija, jatkossa tulee yhä vaikeammaksi erottaa fakta fiktiosta, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Tähän mennessä rekisteröityjä tartuntoja on reilusti yli 300.
Luontoterveyden ottaminen osaksi sairauksien ja oireiden hoitoa ja ehkäisyä on ajankohtaista. Moni luontoterveyden keskeinen käsite kaipaa kuitenkin selventämistä.
Kysyimme lasten päivystyksestä, koululääkäreiltä ja nuorisopsykiatreilta, miten ilmiö näkyy heillä.
Mitä mieltä presidenttiehdokkaat ovat eutanasiasta? Entä Kela-korvausten nostosta? Milloin presidenttiehdokas itse kävi viimeksi lääkärillä?
Päihderiippuvuus ei useinkaan estä ajokortin saamista.
Vuoden alku tuo mukanaan laihdutuspuheen. Mitä jos tänä vuonna uudenvuodenlupauksesi olisi suhtautua järkevämmin painonhallintaan ja kehopuheeseen?
Seulonnan on osoitettu vähentävän suolistosyövän esiintyvyyttä 10 % ja kuolleisuutta 22–62 %.
Mielenterveystaloon tulee ensi vuonna kolme uutta terapiaa.
Joskus hoito on ilman erityistä trauma-alttiutta itsessään niin kamalaa, että se on yksilölle liikaa, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Naisten sukupuolielinten hiivatulehdus on hiivatulehduksista yleisin, mutta hiiva voi tulla myös iholle tai suuhun.
Myös RSV-epidemia on alkamassa.
Salmonella-baketeeri voi aiheuttaa rajunkin suolistoinfektion, mutta se paranee yleensä itsekseen.
Mediassa on puhuttu viime aikoina ketamiinista. Millainen aine ketamiini on?
Aivokasvaimen oireet voivat joskus mennä myös tavallisempien vaivojen piikkiin. Ensimmäisinä oireina voi esiintyä käytöksen muutosta, väsymistä, aloitekyvyttömyyttä ja hidastumista.
Kärsitkö PMS-oireista? Lue vinkkimme niiden hoitoon.
Sanallisen solvaamisen kohteeksi joutuminen lapsena aiheuttaa monenlaisia ongelmia ihmiselle.
Syylät ovat usein häiritseviä ja epämukavia, mutta harvemmin vakavia ihokasvaimia. Asianmukainen hoito ja huolellinen itsehoito voivat auttaa lievittämään oireita ja nopeuttamaan paranemista.
Kuiva ja kutiseva iho on erityisesti talviaikaan yleinen. Myös jotkut sairaudet voivat aiheuttaa ihon kuivuutta ja kutinaa.
Suurin osa HIV-positiivisista koki tartunnasta kertomisen muille ihmisille edelleen vaikeaksi.
Tutkimuksessa löytyi yllättävä yhteys atopian ja erityisesti bulimian välillä.
Keliakia on niin yleistä, että voidaan puhua kansansairaudesta.
Tuore väitöstutkimus paljasti, että vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa vauvojen unen laatuun.