Vaivana aamupäänsärky? - tästä voi olla kyse
Jos päätä särkee heti herätessä, se saattaa ihmetyttää. Esimerkiksi uniapnea ja hampaiden narskuttelu voivat oireilla aamupäänsärkynä. Toisaalta taustalla voivat olla samat tavalliset tekijät, jotka aiheuttavat päänsärkyä muulloinkin, kuten liian vähäinen uni.
Jos jatkuva nuha ei ole flunssaa tai allergiaa, mitä se on?
Nenä voi vuotaa tai olla jatkuvasti tukossa, vaikka flunssaa ei olisi eikä allergiatutkimuksissa löytyisi allergiaa. Silloin kyse voi olla ei-allergisesta nuhasta, jonka taustalla voivat olla esimerkiksi kuiva sisäilma, muut ympäristön ärsykkeet, nenän rakennet ja jopa lääkkeet tai hormonitoiminta.
Polttava tunne jalkapohjissa voi olla hermoperäistä
Jalkapohjien polttelu, kuumotus tai pistely voi johtua monesta syystä. Jos oireeseen liittyy puutumista tai tuntohäiriöitä ja sitä esiintyy etenkin molemmissa jaloissa, taustalla voi olla ääreishermojen toimintahäiriö. Myös paikallinen hermopinne tai ihosairaus voi aiheuttaa samantyyppistä oiretta.
Leukakipu voi johtua monesta syystä – näin selvität, mistä on kyse
Leukakipu voi olla peräisin leukanivelestä tai puremalihaksista, mutta kipu voi tulla myös hampaasta, poskiontelosta tai hermosta. Kivun luonne, sijainti ja sitä pahentavat tilanteet antavat vihjeitä syystä, mutta pitkittyvä tai voimakas leukakipu kannattaa tutkia.
Miksi suupielet halkeilevat?
Kipeät ja toistuvasti halkeilevat suupielet voivat olla merkki suupielitulehduksesta eli angulaarisesta keiliitistä. Tulehdusta esiintyy erityisesti lapsilla ja iäkkäillä, mutta sitä voi tulla kaikenikäisille. Taustalla voi olla kosteuden aiheuttama ihoärsytys ja mikrobien lisääntyminen, ja joskus toistuvaan vaivaan liittyy myös jokin altistava tekijä.
Yöhikoilu – milloin se vaatii tutkimuksia?
Öisin hikoileminen ei tarkoita, että kyse olisi sairaudesta. Liian lämmin makuuhuone tai paksu peitto voivat saada kenet tahansa hikoilemaan. Varsinaisesta yöhikoilusta puhutaan, kun hikoilua esiintyy toistuvasti ja niin paljon, että se häiritsee unta.
Miksi lapsi sairastaa jatkuvasti päiväkodin alettua?
Päiväkodin aloittamisen jälkeen voi tuntua, että lapsi on jatkuvasti nuhainen, yskii tai sairastaa uutta kuumetautia. Pienten lasten toistuvat hengitystieinfektiot ovat kuitenkin tavallisia, ja sairastelu lisääntyy usein juuri päivähoidon alkaessa. Syynä ovat ennen kaikkea lisääntyneet kontaktit muihin lapsiin ja lukuisiin hengitystieviruksiin.
Borrelioosi, TBE ja punkkirokote – mitä niistä pitää tietää?
Borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus eli TBE ovat kaksi eri puutiaisten levittämää sairautta. Borrelioosin aiheuttaa bakteeri, ja sitä hoidetaan antibiooteilla. TBE on virustauti, johon ei ole syynmukaista lääkehoitoa, mutta sitä vastaan voidaan rokottaa.
Punkin purema – näin suojaudut, poistat punkin ja tunnistat vaaran merkit
Puutiainen voi päätyä iholle luonnossa liikuttaessa huomaamatta. Useimmista puremista ei seuraa sairautta, mutta ihoon kiinnittynyt puutiainen kannattaa poistaa mahdollisimman pian. Puremakohtaa ja omaa vointia on hyvä seurata myös poistamisen jälkeen.
Luteaalivaihe on normaali osa kuukautiskiertoa
Luteaalivaihe eli keltarauhasen toimintavaihe alkaa ovulaation jälkeen. Sen aikana keltarauhanen tuottaa progesteronia, joka muokkaa kohdun limakalvoa mahdollista raskautta varten. Jos raskaus ei ala, keltarauhanen surkastuu ja kuukautisvuoto käynnistyy.
Miksi ruokailun jälkeen tulee huono olo?
Moni tunnistaa tilanteen, jossa ruokailun jälkeen olo muuttuu epämukavaksi. Vatsaa turvottaa, väsyttää, närästää tai olo tuntuu muuten vain huonolta. Useimmiten syy on harmiton, mutta joskus oireiden taustalla voi olla sairaus, joka vaatii tutkimuksia.
Paniikkikohtaus ja sydänoire voivat tuntua samalta – näin erotat ne toisistaan
Paniikkikohtaus voi aiheuttaa voimakkaita fyysisiä oireita, jotka muistuttavat sydänperäisiä oireita. Rintakipu, sydämentykytys ja hengenahdistus voivat tehdä tilanteesta pelottavan ja herättää huolen vakavasta sairaudesta.