4137 osumaa
Ontelosyylä eli molluska on yleinen leikki-ikäisillä lapsilla ja joskus sitä tavataan jopa vauvoilla. Aikuisilla se sen sijaan on harvinainen.
Diabeteksen aiheuttamaa neuropatiaa havaitaan yleensä noin puolella diabeetikoista.
Kun vauva sairastaa, vanhemmat ovat helposti huolestuneita. Pienten lasten kohdalla lääkäriin kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä.
Ihomuutoksia, kuten varsiluomia esiintyy usein lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän yhteydessä.
Olet varmasti kuullut terveysuutisten ja hoito-ohjeiden yhteydessä sanaparin Käypä hoito. Mutta mitä se tarkoittaa?
Noin kaksi kolmasosaa ihmisistä saa lasiaisen irtauman elämässään.
Paarman purema sattuu ja kutisee voimakkaasti jälkeenpäin. Näin hoidat pureman oikein.
Monet kärsivät nenän tukkoisuudesta, aivastelusta ja silmien kutinasta. Mutta mistä tietää, onko kyseessä siitepölyallergia vai tavallinen flunssa? Kysymys on tärkeä, sillä oikean diagnoosin avulla voidaan valita oikeat hoitokeinot.
Liikunta on olennainen osa terveellistä elämäntapaa, mutta kuinka paljon liikuntaa aikuisen tulisi harrastaa pysyäkseen terveenä?
Elintapamuutokset hidastavat myös taudin etenemistä.
Alle 50-vuotiaiden paksu- ja peräsuolisyövät selittyvät elintapojen muutoksilla.
Humalahakuinen juominen lähes kolminkertaistaa riskin saada aivoinfarkti.
Tänä vuonna on todettu jo yli 600 laboratoriovarmennettua tapausta.
Syntyminen päivystysaikana ei huononna pikkukeskosen ennustetta, mutta maanantaina syntyneillä on suurempi kuolleisuus.
Vain joka neljäs vakavista mielenterveysongelmista kärsivistä nuorista hakeutuu hoitoon Suomessa.
Pääkaupunkiseudulla alfa-PVP:n käyttö on lisääntynyt merkittävästi.
Uudet organisaatiot, potilastietojärjestelmät tai rakennukset eivät paranna potilaita, kirjoittaa Eija Kalso.
Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja on useimmiten vaaraton.
Ilmaantuiko auringossa oleilun jälkeen ihollesi ihottumaa? Kyse on luultavasti aurinkoihottumasta.
Jos aurinko paistaa juhannuksena, on tärkeää suojata iho palamiselta. Moni kuitenkin unohtaa aurinkolasit. Lue, miksi silmien suojaaminen on tärkeää.
Masennusta tulisi ajatella samanlaisena diagnoosina kuin päänsärkyä: diagnoosi ei vielä selitä, mistä oireet johtuvat.
Tutustu kulttuurivinkkeihimme ihmisen, elämän ja lääketieteen saralta.
Keräsimme faktat jälkiehkäisypillereistä ja niiden käytöstä tähän artikkeliin.
– Suomalaisen terveydenhuollon menestystarinat ansaitsevat tulla esiin, sanoo Soste ry:n asiantuntijalääkäri Kati Myllymäki.
Nykyään termejä psykopaatti ja narsisti heitellään varsin huolimattomasti. Mutta ketkä oikeasti ovat narsisteja ja millaisia psykopaatit ovat?
Tiedätkö, miten närästystä voi hoitaa tehokkaasti itse?
Vietit kesäloman sitten mökillä, maalla, veneellä tai reppureissaten, on hyvä pitää mukana tiettyjä apteekin käsikauppatuotteita.
ADHD:n Käypä hoito -suositus muuttui kuten väitimme, mutta vuonna 2017, kirjoittavat Miika Vuori, Päivi Ruokoniemi, Kati Sarnola ja Andre Sourander.
Jatkuva väsymys ei ole normaalia ja sen syy kannattaa selvittää.
Käypä hoito -suosituksessa ei ole tapahtunut Kelan väittämää muutosta hoidon järjestämisestä, kirjoittavat Anita Puustjärvi ja Jorma Komulainen.