3314 osumaa
Plastiikkakirurgi Riikka Veltheim tekee vuosittain noin yhden immenkalvon korjausleikkauksen Suomessa.
Vuonna 2017 Villellä oli päivittäisessä käytössä yksitoista lääkettä.
Lääkärillä on oikeus ja velvollisuus kieltäytyä, jos potilas vaatii hoitoa, joka ei ole perusteltu ja turvallinen, sanoo Valviran ylijohtaja Markus Henriksson.
Väsymys ratin takana kasvatti liikenneonnettomuuden riskin kymmenkertaiseksi.
Penisilliinin keksiminen oli onnekas sattuma, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Poliklinikan toimintaan kytketään kliinistä ja perustutkimusta.
VTT:llä kehitetty digitaalinen laastari voisi helpottaa potilaiden seurantaa osastoilla ja kotona.
Näyttää siltä, että älykelloihin liittyvä säteily on vähäistä.
Pelisääntöjen pitäisi olla etukäteen selviä, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Psykoterapeuttien keskuudessa on virinnyt huoli siitä, vaarantuvatko Kelan korvaamat pitkät psykoterapiat, jos ne siirretään sote-maakunnille.
Sankaritekojen sijaan lääkäriltä odotetaan ratkaisuja useammin pieniin kuin suuriin ongelmiin.
Nuoret oli häkellyttävän helppo siirtää etäopintoihin ja sulkea huoneisiinsa ilman sen suurempaa poliittista keskustelua.
Tutkimuksessa käytetyissä havaintotesteissä koehenkilöt vertailivat yksinkertaisten kuvioiden kirkkautta ja kontrastia.
Mitä vanhempi henkilö on, sen monipolvisempi on sairauksien lista, kuitenkin siten, että ikivanhoilla lista on usein lyhyt.
Molemmat antavat aihetta protestilauluille, jos lauluntekijöiden äänet eivät ole pysyvästi hiljenneet koronan aiheuttamassa ydintalvessa.
Taide tulee todeksi vasta kohtaamisessa, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Suomen Reumatologisen Yhdistyksen arvion mukaan biosimilaarien markkinoiden kehittyminen voi tuoda merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä.
Oulun yliopistossa kehitetty automatisoitu, pienikokoinen röntgenlaite saattaa tulevaisuudessa palvella potilaita sairaalapäivystyksen aulassa tai vaikkapa kauppakeskuksessa.
Vaikutukset itseensä vanhemmat arvioivat voittopuolisesti negatiivisiksi.
Koronapotilaiden hoito on aktivoinut kysymyksiä potilaiden kameravalvontaa koskevista ohjeista.
Valvira käsittelee kantelut, joissa epäillään hoitovirheen johtaneen potilaan kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen.
Häpeähän on vain pohjoista kulttuuriamme ja etenkin sukupolveni reaktio, kirjoittaa Roope Sarvilinna.
Koulukiusaamiseen puuttumisen mallit tähtäävät sen lopettamiseen, mutta uhrien ja kiusaajien hoitomallit puuttuvat.
Monet sosiaalipalvelut voivat lievittää omaishoitajan rasitusta.
Psykoterapeutin löytäminen itselleen on järjetön savotta.
Rajoittunut elinpiiri ennakoi muun muassa gerasteniaa, kaatumisia ja laitokseen joutumista.
Oulun yliopistollinen sairaala on hankkinut Suomen ensimmäiset tekonivelrobotit.
Suositus julkaistiin Pohjolan Lääkäripäivien tiedotustilaisuudessa.
Lääkkeet sitoutuvat aivojen kasvutekijän reseptoriin ilman serotoniinin apua.
Oletettavasti nuorempien lasten silmät reagoivat ympäristön muutoksiin herkemmin.