1438 osumaa
Rahalla pääsee lääkäriin, rahatta ei, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Ideologinen jännite nivoutuu Yhdysvalloissa Obamacaren tulevaisuuteen. Presidentti Trump haluaa rapauttaa noin 23:a miljoonaa kansalaista hyödyttävän järjestelmän ja on osittain siinä onnistunutkin.
Monet hyvätkin muutokset elämässä käännetään juoruissa negatiivisiksi, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Sirpa Kähkönen kirjoittaa yhteiskuntaluokista ja köyhyydestä.
– Jos olet perusterve tai koet olevasi terve, pidät vuodessa 1-3 sairaslomapäivää ja muiden sairastaminen ei kosketa elämääsi kuin korkeintaan etäisesti, tämä teksti on kirjoitettu erityisesti sinulle, kirjoittaa Saku Pelttari.
Arne Vainio työskentelee perhelääkärinä Fond du Lac -reservaatissa.
Työkyvyttömyyden käsite kannattaa jäsentää uudella tavalla, jotta keskustelusta tulisi järkevää.
– Tapahtuu sotelle mitä hyvänsä, perusterveydenhuoltoon on saatava lisää rahaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Kolorektaalisyöpä on useimmissa länsimaissa kolmanneksi yleisin syöpä ja toiseksi yleisin syöpäkuolemien aiheuttaja.
Meidän pöydällä ihmisellä ei ole enää mitään salaisuuksia. Kaikki paljastuu.
Suurin työ tekoälyhankkeissa on tiedon saattaminen oikeaan muotoon, arvioi HUS:n kehittämisjohtaja Visa Honkanen.
Joskus mietin, näkevätkö muutkin vastaantulijat minusta pelkän kepin, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Jokainen tuntemani ulkomaalaistaustainen tutkija kohtaa perustelujen penääjiä.
Kun elämässä käy läpi syvästi koskettavia asioita, niin jotkut ennen niin tärkeät asiat vain lakkaavat olemasta merkityksellisiä.
Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden heinäkuussa kuoli 4 310 suomalaista.
Lääkärilehden entinen päätoimittaja Hannu Ollikainen kirjoittaa tutkimuksen ja journalismin yhtäläisyyksistä.
Koneelta onnistuu hoidon tarpeen arviointi, mutta ihmisillä on siihen vielä totuttelemista.
Uusi tutkimus muuttaa ortopedian hoitokäytäntöjä.
Nuorille urheilijoille on joissakin maissa säädetty pakollisia terveystarkastuksia.
Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvanut.
Agenda Europe on keskuuteemme levittäytynyt konservatiivinen lobbauskoneisto, kirjoittaa Miila Halonen.
Ukkonen yllätti akuuttilääkäriksi erikoistuvan Ville Salmensuun kesämökin pihalla.
Jokaisella, joka lääkärin luokse hakeutuu, on todennäköisesti tälle asiaa, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Ulkoilman pienhiukkasten riskit on syytä tiedostaa, vaikka huoli huonosta sisäilmasta hallitsee juuri nyt julkista keskustelua ja kansalaisten mieliä.
Heinäkuussa voimaan tullut liikennepalvelulaki kiristi merimieslääkäreille asetettavia vaatimuksia.
Oikeaa tapaa huonojen uutisten kertomiselle ei tunnu olevan, kun taas liuta vääriä tapoja kyllä tarjoutuu, kirjoittaa .
Myös monen eri tietojärjestelmän käyttö aiheuttaa haasteita päivystysyksiköissä.
Odottaminen on aina rasittavaa, mutta ilman aikataulua se on sitä kaksin verroin, Leena Mallat kirjoittaa.
Poikkeuslupa jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka.
Terveyserojen kaventaminen on siis edelleen ajankohtaista ja oikeudenmukaisinta olisi kohdentaa terveyspalveluita niistä eniten hyötyville, kirjoittaa Aleksi Varinen.