3741 osumaa
Tulevatko huippuopiskelijat lääkikseen jatkossa vain koska voivat? Tuskin, arvelee Joel Kontiainen.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.
Kirjan parasta antia ovat unta ja stressiä käsittelevät luvut.
Yhdenmukaiset, kansalliset suositukset aseptiikan pelisäännöistä olisivat tarpeen.
Lyhytterapiassa käydään läpi traumoja aiheuttavia tapahtumia.
Nielemisvaikeutta aiheuttavan taudin taustatekijöitä tutkitaan aktiivisesti.
Neljännekselle naisista, joilla oli todettu useampi poikkeava arvo raskaudenaikaisessa sokerirasituskokeessa, puhkesi tyypin 2 diabetes.
Lähisuhdeväkivalta on piilossa oleva epidemia, jonka seulontaa tulisi tehostaa.
Kasvavan luuston murtumat ovat erilaisia kuin aikuisilla, ja ne myös paranevat nopeammin.
Osteoporoosilääkitys saattaisi olla hyödyllinen osalle potilaita.
Kunnat toivovat tukea vapaaehtoiselle etenemiselle.
Mielenterveys otetaan hallitusohjelmassa kerrankin huomioon, sanovat asiantuntijat.
MasterChef-kilpailun voittanut lääkäri Marjut Koiranen miettii paljon arkiruoan terveellisyyttä, mutta fine dining -menuita suunnitellessaan hän irrottelee.
Runsas viljojen saanti ei kuitenkaan ollut yhteydessä sairastumiseen.
Mobiililaitteella suoritettava terapiaohjelma tuo apua entistä useamman uniongelmiin.
Tuoreen Käypä hoito -suosituksen toivotaan vähentävän vaihtelua.
Lääkärin hyvin esittämät, valitut kysymykset voivat voimauttaa potilasta, edistää hoitoa ja kuntoutumista, selviää väitöstutkimuksesta.
Taustalla voi olla esimerkiksi suun kuivuminen tai perussairaus.
Yleisin ongelma oli reseptin vanheneminen tai lääkkeen loppuminen reseptiltä asiakkaan tietämättä.
Anestesialääkärit ovat kysyttyjä avustustyöntekijöitä.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä oli vuonna 2016 neljännes vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.
Yhdisteitä voitaisiin hyödyntää uusien tulehduslääkkeiden kehityksessä.
Toiminnallisiksi kutsutut oireyhtymät haastavat somaattisen ja psyykkisen rajan, joka tulisi hylätä, kirjoittaa lääketieteellinen päätoimittaja Pertti Saloheimo.
Käyttäjän psyykkistä vointia on syytä seurata, etenkin jos suvussa esiintyy vakavia mielenterveyden häiriöitä.
Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella on muuhun väestöön nähden 2?4-kertainen riski saada uusi murtuma.
Yksinäisyys on fyysisen kivun sosiaalinen vastine, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Pekka Nykänen.
Analyysin mukaan interventio voisi olla kustannusvaikuttava.
Ravintoaine oli myös yhteydessä parempaan suoriutumiseen tiedonkäsittelytoimintoja mittaavissa testeissä.
Eniten tautia on Baltian maissa, Keski-Euroopassa ja Ruotsissa.
Kokeellisessa siirrossa kaksi immuunivajauksesta kärsivää potilasta sai siirteen samalta luovuttajalta.