
Uusi lääkehoito metabolisen oireyhtymän hoitoon?
Tutkimuksessa hiiret, joiden hapenpuutevaste käynnistettiin estämällä säätelyentsyymin toiminta lääkkeellä, olivat laihempia ja niillä oli vähemmän rasvakudosta ja sen tulehdusta, matalampi kolesteroli eikä ollenkaan maksan rasvoittumista.

Ilmastonmuutos haitaksi siitepölyallergiasta kärsiville
Globaali lämpeneminen, hiilidioksidipitoisuuden kasvu ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen vaikuttavat kasvien levinneisyyteen, kasvuun ja kukintaan. Osa lajeista hyötyy muutoksesta, osalle se on haitaksi. Esimerkiksi koivun odotetaan runsastuvan, sen kukintakauden pitenevän ja siitepölyn tuotannon kasvavan.

Avustajakoirapalvelua ehdotetaan julkisen rahoituksen piiriin
THL:n mukaan avustajakoirien rahoitus ei ole tällä hetkellä riittävää eikä jatkuvaa. Vammaisten henkilöiden avustajakoirien tehtävänä on avustaa arjen askareissa eli esimerkiksi noutaa, kantaa ja nostaa tavaroita, tukea liikkumisessa ja vetää pyörätuolia.