286 osumaa
Miesten ylikuolleisuus oli suurempaa kuin naisten.
Tämän hetken yleisin virustyyppi A(H3N2) voi aiheuttaa vaikeaa tautimuotoa erityisesti vanhuksille, ja rokotesuojakin on huonompi.
Antikoagulanttihoidon saamiseen olivat yhteydessä sydämen vajaatoiminta, aiempi iskeeminen aivotapahtuma, tromboembolia, läppävika ja polyfarmasia.
90 vuotta täyttävä arkkiatri puolustaa syntymäpäivähaastattelussa perusterveydenhuoltoa, tutkimusta ? ja, kuten usein ennenkin, heikoimpia.
KRAR aikoo keskustella asiasta, kertoo Hanna Nohynek.
Hoivakotien asukkaiden kuolleisuus koronaan on 30?40 prosenttia.
Täydellistä hyvinvointia ei ole olemassa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Vain kolmannes kotihoidon asiakkaista sai kokonaisvaltaisen arvioinnin.
Lapset ovat vanhusten ohella yhteiskuntamme suojattomimmat jäsenet ja eniten aikuisten armoilla.
Oulun yliopistossa kehitetty automatisoitu, pienikokoinen röntgenlaite saattaa tulevaisuudessa palvella potilaita sairaalapäivystyksen aulassa tai vaikkapa kauppakeskuksessa.
THL julkaisi vuosittaisen kansallisen arvion sote-palveluista.
Vahva odotus rokotteiden takaamasta pandemian päätöksestä on saanut lykkäämään tilanteen käsittelyä.
Kuvantamistutkimusten määrä kasvaa teknologian kehittymisen, työtapojen muutoksen ja väestön vanhenemisen vuoksi.
Vanhukset ovat olleet eristyksissä kohta vuoden. Mitä heidän kunnostaan tiedetään?
Sairaalaan joutumiset olivat yhteydessä korkeampaan ikään.
Hoitohenkilökunnan jaksamisesta seuraavan aallon tullessa on huoli.
Epidemian vaikutukset yltävät kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Ylidiagnostiikkaa ja ylihoitoa voi hillitä pysähtymällä hetkeksi ennen päätöksentekoa.
Ruotsin koronastrategia on ollut ylä- ja alamäkeä, kertoo Karoliinisessa sairaalassa työskentelevä apulaisylilääkäri Katja Lindberg. Lääkärilehti kysyi kolmelta ulkomailla asuvalta suomalaislääkäriltä, miten korona näkyy heidän arjessaan.
Kuolleisuudessa ikä on merkittävin tekijä.
Haitallisten lääkkeiden vähentämistutkimuksista alkaa olla saatu jo runsaasti näyttöä Suomestakin.
Opioidien tiedetään heikentävän vanhusten kognitiota ja lisäävän kaatumisten riskiä.
Silmät ja korvat kannattaa pitää auki, jos epäilee vanhuksen kokeneen väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, ylilääkäri Minna Pitkänen muistuttaa.
Statiinien käyttö oli yhteydessä vähäisempään kuolemanvaaraan.
HUS:n psykiatrian yksiköissä on vahvistettu infektiosairauksien osaamista koronan vuoksi.
Lähinnä työikäisten urheiluun ja liikkumiseen liittyvät tapaturmat ovat vähentyneet.
Liitto painottaa, että terveydenhuollon henkilöstön suojavarusteiden käytöstä on syytä saada kansallinen linjaus.
Eduskunnassa oleva laki hoitajamitoituksesta betonoi virheen kotihoidon ja hoivakotien välillä.
Biosimilaareista toivottiin helpotusta Suomen terveydenhuollon kustannuksiin, mutta niiden määrääminen laahaa muiden maiden perässä.
Yli 80-vuotiaat sydämenpysähdyksen saaneet menehtyvät usein elvytyksestä huolimatta.