6565 osumaa
Lapsuudessa ja nuoruudessa alkanut ylipaino jatkuu usein aikuisikään.
Huoltajien mahdollisuutta asioida sähköisesti alaikäisen puolesta laajennetaan.
Maailmalla ja Suomessa varaudutaan jo seuraavaan pandemiaan.
Seurantatutkimuksessa oli mukana 1 815 rintasyöpään sairastunutta naista.
Iskiaksen pitkittyessä leikkaushoito on selvästi parempi kuin odottaminen, että aika parantaa.
Suomessa ei ole käytetty kyseistä menetelmää.
Eniten koronapandemia näkyy klinikalla varautumisena ja toiminnan muutoksina.
Rokotusta tarjotaan kaikille viides- ja kuudesluokkalaisille.
Altistumistietoa välittävä Koronavilkku-sovellus näkyy syksyllä terveydenhuollossa.
Monikansalliseen tutkimukseen otettiin yli 8 000 potilasta.
Lapset myös sairastivat vähemmän korvatulehduksia ja tarvitsivat harvemmin antibiootteja, jos perheessä oli koira.
Hyvälaatuinen ravinto ja proteiinin saanti yhteydessä kehon rasvattoman massan määrään.
Potilaat ovat asianmukaisessa seurannassa myös liitännäissairauksien suhteen.
Algoritmi voi tunnistaa stetoskoopin ääniä ihmiskorvaa tarkemmin. Nyt menetelmää tutkitaan myös COVID-19-potilaiden seurannassa.
TAYS:ssa on toiminut väsymyspotilaiden diagnostiseen selvittelyyn keskittyvä työryhmä nelisen vuotta. Potilaita on ollut vajaat parisataa.
Yksinäisyys nousi merkittäväksi syyksi vähäiseen vapaa-ajan liikuntaan.
Neljä kokenutta lääkäriä eri puolilta Suomea kertoo, mitä koronavirusepidemia on opettanut.
Epidemiologiseen monikeskustutkimukseen rekrytoitiin syntymän yhteydessä yli 2 000 lasta.
Sosioekonominen ryhmä ei vaikuttanut avioeron todennäköisyyteen.
Optimaalinen lääkehoito yhdistettynä sydänterveyttä edistäviin elämäntapoihin on yleensä paras hoito.
Terveyskeskuksissa näkyy eristyksen aiheuttama ahdistus.
40 prosenttia lasten saamista vammoista oli lieviä.
Syys-joulukuussa syntyneillä lapsilla oli suurempi riski joutua kiusatuiksi kuin alkuvuodesta syntyneillä ikätovereilla, kertoo Turun yliopiston tutkimus.
Kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 1400?1700-luvuilla eläneiden ihmisten luunäytteitä.
Krooninen väsymys väheni koronakeväänä, raportoi Työterveyslaitos.
Parikymmentä ilmoitusta liittyi alkuvuonna koronaan.
Päivystyskirurgian saatavuus on turvattava myös poikkeusaikoina, osoittaa TAYS:n johtama tutkimus koronakeväältä.
Maskisuositus on tärkeä lisä keinovalikoimaan toisen korona-aallon lähestyessä, arvioi Lääkäriliitto.
Aivojen kyky vastata insuliiniin voi heikentyä yhtä varhain kuin lihasten.
Lähes kaikki tapaukset ovat olleet terveydenhuollon työntekijöillä.