6565 osumaa
Tutkimuksen mukaan vain noin neljännes alkoholiongelmaisista saa lääkehoitoa.
Oikeastaan on jo saavutus terveyshyödyn näkökulmasta erottaa sairauden oireet elämisen oireista.
Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.
Autismikirjoon ei näyttänyt liittyvän lisääntynyttä kuolleisuutta itsetuhoisuuden vuoksi.
Yhä useampi potilas on alle 50-vuotias.
Halpa monipilleri voisi olla erityisen hyödyllinen köyhissä ja keskituloisissa maissa.
Suurimmassa riskissä ovat terveydenhuollon ammattilaiset.
Sairauspäivärahaa sai 295 000 ihmistä.
Nosebo-oireet ovat potilaalle todellisia, eikä niitä voi luotettavasti tunnistaa.
Vastalääke ry:n Oskari Välimäki kokosi Lääkäripäivien luennolla koronavuoden mieleenpainuvimmat huuhaatempaukset yhteen.
Kattava arkistointi tuo käyttöön vertailukuvat ja auttaa välttämään turhia tutkimuksia.
Jopa 39 prosenttia rauhoittavien ja unilääkkeiden käytön aloittajista päätyy pitkäaikaiskäyttäjiksi, osoittaa tutkimus.
Myös aikuisina heidän kuolleisuutensa on suurempi kuin muilla samanikäisillä.
Sekvensointitulos saadaan noin kolmessa päivässä. Toistaiseksi on tutkittu vain HUS-alueen näytteitä.
Tutkijat laativat 13 ohjetta tehokkaaseen koronaviestintään.
Amputaatiot ovat vähentyneet 2000-luvulla merkittävästi.
Suomalainen tutkimusryhmä kehittää peliterapiaa.
Pitkittäisliikkeen liikehäiriöt ovat yhteydessä valtimonkovettumataudin varhaismuutoksiin, perinteisiin valtimotaudin riskitekijöihin ja metaboliseen oireyhtymään.
Hanna Nohynek pohtii, missä tilanteessa toisen annoksen antamista voisi siirtää.
OYS:iin sijoitettava laboratorio palvelee tutkimuksen, koulutuksen ja yritysten tarpeita.
Löydös auttaa ymmärtämään, miten terveet aivot käsittelevät tietoa ja miten tämä prosessointi muuttuu aivosairauksissa.
Norjalaistutkimuksessa selvisi, että posken limakalvoille sivelty hunaja ei nostanut verensokeria tai kudossokeria.
Tuberkuloosipotilaiden hoitoon pääsy on viivästynyt, ja taudit ovat vaikeampia ja pidemmälle edenneitä.
HLA-A*24- ja HLA-B*39-geenimuodot saattavat lisätä tiettyjen HLA-DR- ja HLA-DQ-yhdistelmien diabetesriskiä, mutta eivät kaikkien.
Keskiraskauden stressillä on merkitystä aivojen kehitykselle.
Sairaalaan joutumiset olivat yhteydessä korkeampaan ikään.
Naisilla itsemurhariski oli pienempi kuin miehillä.
Lasten luunmurtumat ovat yleisiä, mutta on epäselvää, miksi osa lapsista saa murtumia ikätovereitaan useammin.
Lääkkeettömien hoitojen mukana kulkevan lume/hoivavasteen takia myös lääkäreiden pitäisi osata keskustella niistä.
Varsinkin terveet tutkittavat miettivät, uskaltaako tulla tutkimuksiin, sanoo professori Terhi Piltonen.