210 osumaa
Jotain olennaista katoaisi, kenties pysyvästi, kirjoittaa Roope Sarvilinna.
Amerikkalaiset kollegat kertovat tilanteista, joissa he sanovat "älä ota lääkettä tyhjään mahaan" ja tajuavat samalla, ettei potilaalla ole välttämättä joka päivä tarpeeksi ruokaa, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Oma itse ei ole ihmisen tärkein löytö, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.
– Tapahtuu sotelle mitä hyvänsä, perusterveydenhuoltoon on saatava lisää rahaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Agenda Europe on keskuuteemme levittäytynyt konservatiivinen lobbauskoneisto, kirjoittaa Miila Halonen.
Infektiolääkäri Reetta Huttunen voitti novellillaan Pirkanmaan kirjoituskilpailun proosasarjan.
Itseohjautuvuus ja vastuunkanto eivät ole ala-asteikäisen ominaisuuksia, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.
Alkuperäislöydöksiäni siteerataan vähemmän kuin sellaisia, joissa mieskollega toistaa tuloksemme, kiteyttää Anu Wartiovaara rakenteellista ongelmaa
– Miten kaunista, miten osuvaa, miten tärkeää, pohtii Johannes Enroth Vincent van Gogh jättämää perintöä.
Enää ei hiljaisuudella hyväksytä väärinkäytöstä, kirjoittaa Miila Halonen.
Keskeneräisyyden sietäminen omassa ja toisten elämässä on ehkä se, mitä Suomesta nyt puuttuu, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Jos lihavuus määritellään poikkeamaksi normaalista, ulkopuoliset ryhtyvät tekemään päätelmiä myös ylipainoisuuden tai lihavuuden syistä, kirjoittaa Ulla Järvi.
Tyytyväisestä potilaasta resepti kourassa voi myös tulla ongelma, arvelee Osmo Soininvaara.
Lapset seulotaan yleisimpien yhteisössä periytyvien tautigeenien suhteen jo koulussa, kirjoittaa Anu Wartiovaara ultraortodoksijuutalaisten arjesta.
Henkilökohtainen menetys, kriisi yhteisön sisällä vai uuden elämänvaiheen alku? Sekä suhtautuminen kuolemaan että hyvän kuoleman tunnusmerkit riippuvat maailmankatsomuksesta ja kulttuurista.
Jättimäiseltä joukolta amerikkalaisia puuttuu kokonaan mahdollisuus korkeakoulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliseen liikkuvuuteen.
Lämmin katse ja pari ystävällistä sanaa edellyttävät jaksamista, mutta eivät vie enempää aikaa kuin esineellinen kohtelu, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Tutkijalla ja päättäjällä on erilainen käsitys tieteestä, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.
Olen aina kokenut olevani niitä, jotka joutuvat piikkilangan huonommalle puolelle, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Tärkein työ tehdään meilläkin kotona, klo 16–08, kirjoittaa Sohvi Mäntykoski.
Hallitus aikoo leikata sote-kulujen kasvua kolmella miljardilla eurolla. Mitä sanovat terveystaloustieteen professorit? Pilvilinna joka romahtaa ? vai totta vuonna 2029?
Pieniä ja yksinkertaisia ovat hyvinvoinnin rakennuspalikat, kirjoittaa Miila Halonen.
Oli mukavaa parantaa hiiri, mutta vielä mukavampaa olisi parantaa potilas, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Ihmisten rakasta arkiympäristöä muutetaan ja tuhotaan päivittäin, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Luennoitsija tarjosi meille unohtumattoman kokemuksen, kirjoittaa Ulla Järvi.
Olemme vaarallisen taipuvaisia tekemään mitä meiltä odotetaan, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Lääketukun ja länsimetron sähköhäiriöt ovat vain alkusoitto, kirjoittaa Mikko Lehtovirta.
Useimmiten projektion kohtaa, hävettävää myöntää, oma äitini, kirjoittaa Riikka Pulkkinen.
Vanheneva alkoholisti on siirtynyt hilpeistä rillurooleista traagisten osien puolelle.
Rajansa on silläkin, paljonko terveydestä kannattaa maksaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
