4814 osumaa
Moni ongelma ratkeaa nopeammin ja oikeammin, kun sitä pohtii useampi asiantuntija, kirjoittaa Kati Myllymäki.
Perätarjontasynnytysten rutiininomaista hoitoa keisarileikkauksella ei voida suositella, arvioidaan Lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa.
Pieni ASA-annos ei tutkimuksen mukaan ole ihmepilleri muuten terveille vanhuksille.
Työntekijöiden osaaminen, riittävä määrä henkilöstöä, hoitokulttuurin kehittäminen ja työnjohto ovat asioita, joilla hoivakotien toimintaa voidaan parantaa.
Hoitomuoto tulisi muistaa yhtenä vaihtoehtona, jos potilas kärsii vaikeasta, hoitoon vastaamattomasta iskeemisestä rintakivusta.
Palaute on tärkeää, koska se paljastaa toiminnan sokeat pisteet.
Lääkkeiden saatavuus ei ole kuitenkaan enää samalla tavoin itsestään selvää kuin mihin olemme saaneet tottua, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Tulehtunutta hammasta ei saa hoitaa pelkällä antibiootilla edes ensiapuluonteisesti.
Fimea on julkaissut arviointikoosteen syöpälääke durvalumabista.
Modernissa tyräkirurgiassa aikuisille asetetaan lähes aina synteettisiä verkkoja vahvistamaan kudosplastiaa.
Käypä hoito -suositus samoin kuin kansainväliset hoitosuositukset kehottavat rokottamaan keuhkoahtaumapotilaat influenssaa vastaan.
Fimea edellyttää, että lääkkeet hankitaan lääkelainsäädäntöä ja myönnettyjä toimilupia noudattaen.
Muistisairauden neuropsykiatristen oireiden ensisijainen hoito on lääkkeetön.
Nuorten mielenterveyspalvelut keskittyvät liiaksi erikoissairaanhoitoon. Lisäksi tutkitusti tehokasta, fokusoitua traumaterapiaa ei ole tarjolla nuorille riittävästi.
Kannat ovat usein uudenlaisia, ja käsihygienia on kaiken a ja o.
Ulkomaalaistaustaisella väestöllä esiintyi Suomen väestöä enemmän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä.
Suuren suonen valtimonkovettumatauti lisäsi uuden aivoinfarktin riskiä.
Hajuaistin toiminta on pitkään ollut epäselvää ja hajuaistin häiriön tutkimusmahdollisuudet ja hoitokeinot rajalliset. Hajuaistin häiriöt ovatkin olleet alidiagnosoituja.
Käyttökohteita ovat hyvänlaatuiset ja pahanlaatuiset kasvaimet ja tyvitumakehäiriöt sekä ihonalaiskudokseen kohdistuvat toimenpiteet.
Tor-verkossa ohjataan sivulle, jossa tarjolle tulee kaksi englanninkielistä linkkiä omahoitoon
Periferiassa ei ole isoja palveluntuottajia, jotka pystyisivät toimimaan sote-keskuksina.
Konsultoinnin vastuukysymykset nousevat esille potilasvahinkojen yhteydessä.
Hyväksikäytöstä voi toipua.
Ryhmä borrelioosipotilaita kommentoi kirjoitusta EU-päätöslauselma hämmentää Lymen borrelioosin hoitoa.
Pelkän rituksimabihoidon haitat ovat vähäisiä verrattuna immunokemoterapiaan.
Nopea leikkaus päihitti konservatiivisen hoidon.
Määrän odotetaan kasvavan viidenneksellä vuoteen 2025 mennessä.
Ongelmiin puuttuminen parantaa potilaan elämänlaatua.
Richard Lundell on sotilaslääkäri, tekee väitöskirjaa, opiskelee kahta erityispätevyyttä ja erikoistuu. Urheilijanakin hän on viisiottelija.
Uudenmaan Päivystysavun hoitajat konsultoivat tarvittaessa lääkäriä.