181 osumaa
Borrelioosin hoidosta kiistellään julkisuudessa. Erikoislääkäri Mari Kanerva vastaa Potilaan Lääkärilehden kysymyksiin.
Esimerkiksi hiusvärin laittamista kannattaa miettiä kahdesti.
Aiemmin aikuisten astman ilmiasut jaettiin lähinnä kahteen alaryhmään, allergiseen ja ei-allergiseen astmaan. Nykyisin aikuisten astma jaotellaan ainakin viiteen alatyyppiin.
Julkisuudessa kiistellään siitä, miten borrelioosia pitäisi hoitaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek vastaa rokotusväitteisiin.
Ruusufinni ja perioraalidermatiitti ovat yleisiä kasvoihottumia, jotka lievittyvät oikealla hoidolla.
Influenssakausi on tänä vuonna pitkä ja ärhäkkä. Tartunnat alkoivat jo joulukuun alussa ja jatkuvat yhä.
Mitä kaikkea potilaalta kysytäänkään vastaanoton aikana?
Maailmanlaajuisesti 16 000 ihmistä altistuu pesuainekapseleiden sisältämille kemikaaleille vuosittain. Suurin osa heistä on lapsia.
Nuori nainen pohtii, voiko toiselle ihmiselle olla allerginen. Katso, mitä lääkäri vastasi.
Ira Hynninen-Sundelinin ja Risto Sundelinin tytär Ada sairastui kaksivuotiaana lastenreumaan. Pariskunta kertoo, miten sairaus muutti perheen arjen.
Esimerkiksi keisari Augustus kärsi kausinuhasta ja samanaikaisista hengitysvaikeuksista. Lisäksi hänellä oli likenoidi ihottuma, joka kutisi voimakkaasti.
Käsiekseema on yleinen sairaus erityisesti työikäisillä naisilla.
Juhani Knuutin mukaan dieettien kehittäjät menestyvät, koska terveyteen liittyviä virheellisiä väitteitä on niin runsaasti, ettei kukaan jaksa tai ehdi oikaista niitä kaikkia.
Muina esikouluiän astmariskiin vaikuttavina tekijöinä ilmeni imeväisiän atooppinen ihottuma ja äidin astmadiagnoosi, jotka lisäsivät astmariskiä noin kolminkertaiseksi.
Koepalan otto ihosta on helppo ja yksinkertainen perusterveydenhuollossa toteutettava toimenpide.
Hyvästä lääkäristä tulee aikaa myöten osaava lohduttaja sen lisäksi, että hän usein voi lievittää ja joskus parantaakin.
Kuume nousee, kaula turvottaa, päätä särkee ja nieleminen sattuu. Näistä oireista tulee monelle mieleen angiina. Kyseessä on kuitenkin vanha termi ja nykyään puhutaan nielutulehduksista.
Tutkimus perustui kahteen syntymäkohorttiin: kansainväliseen PASTURE-tutkimukseen ja suomalaiseen LUKAS-tutkimukseen.
Väitöstutkimus osoittaa äidin raskauden- sekä imetyksenaikaisella ruokavaliolla olevan yhteyksiä lapsen allergiariskiin. Sen sijaan lisäruuan viivyttäminen ei vähentänyt allergiariskiä.
Sairaus tarttuu pisaratartuntana, kosketuksen välityksellä ja ulosteen kautta. Tämän takia käsien pesu on tärkeää taudin leviämisen ehkäisemisessä.
Vaahdotushoidossa potilaiden elämänlaatu oli hieman huonompi kuin laserhoidossa tai leikkaushoidossa; niissä tulokset olivat samaa tasoa.
Yhteisen kielen löytäminen potilaan ja lääkärin välille on joskus vaikeaa. Henkilöt ja tilanne ovat kuvitteellisia.
Ripsienpidennyksissä ja rakennekynsien kiinnityksessä käytetään akrylaatteja, jotka voivat aiheuttaa allergista astmaa, allergista nuhaa sekä kosketusallergiaa.
Lastenreumaan sairastuu vuosittain noin 200 lasta.
Kun joku sanoo, ?en jaksa enää? täytyy aina reagoida: kuunnellaan, kuullaan, ollaan läsnä.
Noin kahdella kolmasosalla oireet lievenivät merkittävästi kolmessa kuukaudessa ja 42 % saavutti lähes täyden oireettomuuden ensimmäisen vuoden aikana
Kawasakin tauti on erityisesti pienillä lapsilla esiintyvä verisuonitulehdustauti. Ongelmallisen taudista tekee se, että sen aiheuttaja on tuntematon ja oireet vaihtelevia.
Lutikoiden määrä on kasvanut selvästi Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Pohjoismaat seuraavat perässä.
Katso, miten voit hoitaa matkan aikana vatsatautia, flunssaa tai korvatulehdusta.