769 osumaa
Koronaviruksen leviämistä väestössä tutkitaan satunnaisotannalla vasta-ainetutkimukseen.
Terveydenhuoltohenkilöstölle ei ole luvassa aukotonta koronatestausta, vaan hengitystieoireisia kehotetaan jäämään kotiin sairastamaan matalalla kynnyksellä.
? Tuntuu erikoiselta olla ensimmäisten sairastuneiden joukossa, yleislääketieteen erikoislääkäri Jukka Raittinen sanoo.
Tuttuja molekyylejä tutkitaan COVID-19-tartunnan hoidossa ja ehkäisyssä.
HUS lisää laboratorioanalytiikan kapasiteettia, Mehiläinen turvautuu kansainväliseen yhteistyöhön.
Sairaalassa tutkituista lapsista 58,5 prosentilla korkein mitattu lämpö oli alle 37,5 °C.
Lääkejäämäongelma pyrittiin ratkaisemaan sairaanhoitopiirin ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyöhankkeessa.
Endoskooppisesti pystytään nykyisin tekemään yhä vaativampia toimenpiteitä, jotka säästävät muun muassa resursseja, kirjoittavat Juha Saarnio ja Perttu Arkkila.
Työterveyslaitoksen asiantuntijat vastaavat muun muassa kysymykseen, kuinka hyvin hengityksensuojaimet suojaavat hengitystieinfektioilta.
Myös muut tekijät kuin antibioottien käyttö vaikuttavat resistenssiongelmaan, kirjoittavat asiantuntijat.
Työkyvyn työkalu kertoo, kuinka suuri riski työntekijällä on menettää työkykynsä kymmenen vuoden sisällä.
Käypä hoito -suosituksessa muun muassa ehdotetaan riskiryhmiin kuuluville laboratoriotestiä.
Perimä näyttäytyi osin jopa liikunnan harrastamista suurempana tekijänä.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu runsaasti kromosomien mosaikismia varhaisissa alkioissa.
Ikääntyvien kuuloon kannattaisi todennäköisesti kiinnittää nykyistä enemmän huomiota ja suosia varhaista kuulonkuntoutusta.
Aalto-yliopiston kehittämän laitteen anturit voidaan asettaa potilaan pään pinnalle.
Hemoglobiinilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.
Muutamaan geenimerkkiin perustuva lausunto ei eroa sattumanvaraisesta, kirjoittaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Juha Kere.
Monet aikaisemmat tutkimukset ovat voineet olla vinoutuneita.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten mukaan HUS on tehnyt yhteensä miljoonien hankintoja kilpailuttamatta.
Syöpä herättää edelleen ihmisissä kauhunsekaisia mielikuvia, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Riskipotilaat voitaisiin testata hammaslääkärin vastaanotolla.
Australialaistutkimuksen mukaan infektioilla saattaa olla merkittävä osuus miehen hedelmättömyyden synnyssä.
Bakteeriflooramme vaikuttaa elämäämme ? sekä fyysisiin että henkisiin ominaisuuksiin ja sairauksiin, kirjoittaa Johannes Enroth.
Koira erottaa uniapneapotilaat terveistä, muttei riskiryhmistä.
Tieteen historia antaa kunnian mieluimmin valkoisille tiedemiehille, kirjoittaa Ulla Järvi.
Testi tunnistaa myyräkuumeen virtsanäytteestä.
Kielenalustabletit saattavat olla tulevaisuudessa pääsääntöinen siedätysmuoto.
Aiemmissa kokeissa havaittu videopelien kielteinen vaikutus on lyhytaikainen, päättelivät tutkijat.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.