768 osumaa
Ongelmat johtuivat epäselvästä lainsäädännöstä, epäselvistä rooleista ja koordinaation puutteesta.
Selkäkipuinen pikkulapsi on lähes aina aiheellista lähettää erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.
Yhä useampi Britanniassa kuolisi esimerkiksi tuberkuloosin ja HIV:n kaltaisiin tartuntatauteihin, summaavat kirjoittajat British Medical Journalissa julkaistussa analyysissaan.
Suosituin opiskelumaa oli Ruotsi.
Tauti on palannut jatkuvasti esiintyväksi neljään Euroopan maahan, varoittaa WHO.
Nielemisvaikeutta aiheuttavan taudin taustatekijöitä tutkitaan aktiivisesti.
Kasvavan luuston murtumat ovat erilaisia kuin aikuisilla, ja ne myös paranevat nopeammin.
Kuluvan vuoden talousarvio on ylitetty muun muassa ICT-palveluissa, joihin kuuluu Apotti-hanke.
Kortisoni annetaan sidekalvon alle, josta se vähitellen imeytyy silmään.
Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä.
Pohjoisessa on vireillä OYS:n potilastietojärjestelmän laajentaminen perusterveydenhuoltoon.
Vesirokkorokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2017.
THL tehostaisi suojautumista legionellaa vastaan.
Ammattiryhmien väliset erot poissaoloissa säilyivät kunnissa suurina.
Alkoholin aiheuttama syöpäriski tunnetaan tupakointia heikommin.
Uudet tutkimustulokset johtivat eturauhassyövän tautiluokituksen muuttamiseen Yhdysvalloissa.
Perusterveydenhuollolla ei ole varaa menettää kokeneiden lääkärien osaamista, kirjoittavat Hannu Halila (kuvassa) ja Jukka Vänskä.
Tähystyskirurgia on kuitenkin tarpeen vain vaikeimmissa tapauksissa.
Terveyskeskuslääkäri Inga Tikkisen mukaan lääkärityövoimaa ei ole tarpeeksi.
Viime joulukuussa yli puoli vuotta kiireettömään hoitoon odottaneita oli lähes 500 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Hallituksen hajottua toimitusministeristöllä ei ole enää niihin toimivaltaa.
Syöpälääkkeiden, immunovasteen muuntajien ja veritautien lääkkeiden korvausmenot kasvoivat edelleen eniten.
Naisen riittävä foolihappotaso raskauden alussa on tärkeä epämuodostumien ehkäisyn kannalta.
Myös jännittyneisyys ja väsymysoireet, ahdistuneisuus sekä sairauspoissaolot koulusta ovat kasvaneet, kertoo tuore kysely.
Verenpaineen nousu on määrältään samaa luokkaa verenpainelääkkeellä saavutettu keskimääräinen lasku.
Tuberkuloosi nousi otsikoihin, kun HUS:ssa synnytti tartuttavaa keuhkotuberkuloosia sairastava nainen. Kaksi vuotta sitten Lääkärilehti julkaisi tuberkuloosista laajan katsausartikkelin.
Korvaushoitopotilaiden elämäntilanne näyttää kuitenkin vakiintuneemmalta kuin muiden opioidien käyttäjien.
Terveen henkilön varastorautavajaus korjataan yleensä suun kautta otettavilla valmisteilla.
Yhä useampi tavallinen kuntoilija turvautuu aineisiin parantaakseen suoritustaan. Häpeä ja kirjavat oireet vaikeuttavat käyttäjien tunnistamista.
Yleisin suomalaisten käyttämä huume on kannabis. Kannabiskokeilut ovat nelinkertaistuneet vuodesta 1992 vuoteen 2018.