80 osumaa
– Uutiset olivat kova paikka nuorelle ihmiselle, sanoo Miia Nurmio.
Potilastyö alkaa 23. tammikuuta.
Sodilla on yhtäläinen taipumus levitä siinä missä taudeillakin, kirjoittaa Saku Pelttari.
Kaikille tarjotaan seulontoja, siitä huolimatta tuberkuloositapauksia on todettu alle kymmenen.
Myyntiluvan on saanut viiden viime vuoden aikana 7 uutta mikrobilääkettä, kirjoittaa Harri Marttila.
BCG-huuhtelussa käytettävä elävä bakteeri voi aiheuttaa yllättäviä komplikaatioita.
Vanhan naisen kaiken nähnyt katse jää kuitenkin mieleen.
Tuberkuloosirokotusohjelman muuttamisen jälkeen pienten lasten ympäristömykobakteeri-infektioiden määrä kasvoi.
Tärkeä biofilmirakennetta ja antibiootinsietokykyä ylläpitävä tekijä on mykobakteerien biofilmimatriksiin tuottama selluloosa.
Suurin kuolleisuus havaittiin 10?19-vuotiailla sekä HIV-positiivisilla Etelä-Afrikassa.
On helppoa nähdä kuinka tutkimus ja lääketiede ovat koskettaneet lähes kaikkien elämää tällä planeetalla.
Täydellistä hyvinvointia ei ole olemassa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Tuberkuloosipotilaiden hoitoon pääsy on viivästynyt, ja taudit ovat vaikeampia ja pidemmälle edenneitä.
Ääneen lausumaton suru syövyttää ihmisiä puhki, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
THL, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto aloittavat toukokuussa avoimen verkkokurssin koronavirustapausten kontaktien kartoittamisesta ja altistuneiden jäljityksestä.
Näillä keinoilla varaudutaan koronaviruspotilaiden hoidon määrän kasvuun.
Työterveyslaitoksen asiantuntijat vastaavat muun muassa kysymykseen, kuinka hyvin hengityksensuojaimet suojaavat hengitystieinfektioilta.
Koira erottaa uniapneapotilaat terveistä, muttei riskiryhmistä.
Kroonisen nuhan ja astman yhteys yskään tulisi ymmärtää nykyistä paremmin, kirjoittavat Heikki Koskela ja Anne Lätti.
Yhä useampi Britanniassa kuolisi esimerkiksi tuberkuloosin ja HIV:n kaltaisiin tartuntatauteihin, summaavat kirjoittajat British Medical Journalissa julkaistussa analyysissaan.
Mykobakteeridiagnostiikka kaipaa täsmentämistä.
Tautiin sairastuneiden määrä on laskenut Suomessa pitkään.
Tapaus ei muuta käytäntöjä.
Tuotteita kehitetään muun muassa influenssan, ebolan ja antibioottiripulin torjuntaan.
Altistuneiden riski sairastua on arvioitu vähäiseksi.
Tuberkuloosi nousi otsikoihin, kun HUS:ssa synnytti tartuttavaa keuhkotuberkuloosia sairastava nainen. Kaksi vuotta sitten Lääkärilehti julkaisi tuberkuloosista laajan katsausartikkelin.
Tutkimustulos tukee teoriaa, jonka mukaan suoliston mikrobiomi muovaa imeväisen immuunijärjestelmää.
Kehitysmaissa tuhkarokko on edelleen yleisimpiä lasten kuolinsyitä, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Saku Pelttari kirjoittaa rokotevastaisuudesta. "Elämme totuuden jälkeisellä aikakaudella, joka tarjoaa kaikille vaihtoehtoista totuutta aidon tilalle," hän sanoo.
Näkyvissä ei ole mitään sellaista keksintöä, joka korvaisi nykyisin laajassa käytössä olevat mikrobilääkkeet. Resistenssiongelmat kaatuvat viime kädessä lastemme ja lastenlastemme päälle.