Hoitamisen houkutus
Mediassa kuullaan usein kiihkeitä hoitovaatimuksia. Veronmaksajat peräävät heille kuuluvia kalliita lääkkeitä. Siitä ei puhuta paljoa, kuinka paljon rahaa ja voimia hukataan turhiin hoitoihin. Hukattu raha on pois yhteisestä pussista ja niiltä potilailta, joille olisi ollut tarjolla tehokasta hoitoa.
Lukihäiriön biologinen tausta
Lukihäiriö (dysleksia) on selvästi tavallisin oppimishäiriöistä. Geenikartoitusmenetelmin on tunnistettu jo useita dysleksian alttiusgeenejä. Internetistä ladattava suomalainen Ekapeli on uraauurtava väline sekä dysleksian toteamiseen, kuntoutukseen että tutkimukseen.
Mysteeri
Tuntuu oudolta, että jos kuolema tapahtuu missään muualla kuin laitoksessa, se on aina poliisiasia. Ja vaikka kuolinsyy olisi ilmiselvä ja potilas nukkuisi pois sairaalassa, usein tehdään siltikin ruumiinavaus. Potilas tekee viimeisen palveluksen lääketieteelle ja ehkä sitä kautta muille potilaille ? kuoleman ei anneta jäädä mysteeriksi, vaikka se sitä kuitenkin aina on.
Rokottamalla sietokykyä työstressille
Työterveyslääkäri ja kognitiivinen psykoterapeutti Kirsi Räisänen on koonnut uuteen kirjaansa oivan paketin työstressin käsitteestä, aiheuttajista, ulottuvuuksista ja käsittelystä. Keinojen käytäntöön soveltaminen on kuvattu useana rokotusohjelmana yleisimmille työstressille altistaville taipumuksille: ylitunnollinen suorittaja, pakonomaisesti suorittava virheiden pelkääjä, liiallinen uhrautuja, herkkä turhautuja.
Lapsen vatsavaivat ovat harvoin allergiaa
Vatsavaivat ja itkuisuus ovat yleisiä vaivoja pienellä imeväisellä. Vanhemmat epäilevät yleisesti syyksi ruoka-allergiaa. Kuitenkin tutkimusten perusteella ruoka-allergia voidaan varmentaa vain 3?8 %:lla lapsista. Imeväisikäisen vatsavaivoiksi tulkittavien vaivojen taustalla voivat myöskin olla koliikkivaivat, unirytmin häiriöt ja ikään kuuluva runsas itkuisuus.
Pyyd koht B-Syrj-DNA
Olemme jo hyväksyneet alkoholismin sairaudeksi ? syrjäytyneisyys on sen sisarus. Biologisen taustan tuntemus konkretisoisi ongelmaa, syy ja ennaltaehkäisy kohdentuisi, ja joskus apujoukot olisivat lääkäreitä sosiaalityöntekijöiden sijasta. Joissain tapauksissa sairautta voitaisiin jopa hoitaa.