Pyyd koht B-Syrj-DNA
Olemme jo hyväksyneet alkoholismin sairaudeksi ? syrjäytyneisyys on sen sisarus. Biologisen taustan tuntemus konkretisoisi ongelmaa, syy ja ennaltaehkäisy kohdentuisi, ja joskus apujoukot olisivat lääkäreitä sosiaalityöntekijöiden sijasta. Joissain tapauksissa sairautta voitaisiin jopa hoitaa.
Flunssat vievät aikaa diabeteksen hoidolta
Itsestään paranevien infektioiden hoito nielee lähes viidesosan terveyskeskusten lääkärien ja hoitajien työpanoksesta. Diabeteksen hoitoon sen sijaan käytetään työpanoksesta vain kolme prosenttia, ilmenee Terveyskeskusten tuottavuus -tutkimuksesta.
Psyykkisesti sairaat nuoret ovat alttiita päihderiippuvuudelle
Väitöstutkimuksen mukaan nuorten psykiatrinen sairastavuus liittyy merkittävästi jo nuoruusiän päihdehäiriön kehittymiseen. LL Risto Ilomäki arvioi väitöskirjassaan vaikeasti psyykkisesti oireilevien nuorten päihteidenkäyttöä ja sen yhteyttä psykiatriseen sairastavuuteen.
Väestö vanhenee ja lihoo – syöpä yleistyy kaikkialla
Syöpäsairastavuuteen voidaan merkittävästi vaikuttaa, jos ennaltaehkäisyä toteutetaan monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Helppoa vaikuttaminen ei ole, sillä monet elintapoihin liittyvät vaaratekijät liittyvät perustavaa laatua oleviin tarpeisiimme.