6492 osumaa
Evoluutiotutkimuksen eturivin auktoriteetti Chris Stringer pohtii, miksi olemme ainoa jäljelle jäänyt ihmislaji, ja mikä lopulta tekee ihmisestä ihmisen.
Potilaan Lääkärilehti etsi vastaukset yleisimpiin keuhkokuumeeseen liittyviin kysymyksiin.
Tuloksista selviää, että mitä enemmän nuori viettää aikaa näytön ääressä, sitä huonompaa hänen unenlaatunsa on. Myös näytön katsominen tunti ennen nukkumaan menoa vaikeutti nukahtamista.
Tutkimuksessa painotetaan, että kaikkiin itsensä vahingoittamisen muotoihin tulisi suhtautua yhtä vakavasti kuin itsemurhayritykseen.
Ihotautien erikoislääkäri huomauttaa, että kahvin juominen on hyvin vaatimaton keino suojautua ihon kasvaimilta.
Liika on liikaa murehtimisessakin. Ylimitoitettuna murehtiminen ja huolestuneisuus voivat kehittyä krooniseksi sairaudeksi, jota kutsutaan yleistyneeksi tuskaisuudeksi tai yleistyneeksi ahdistuneisuushäiriöksi
Sydäninfarkti aiheuttaa monille potilaille turhaankin seksuaalielämän lamaa ja elämänlaadun heikkenemistä.
Ei ole potilaani ongelma, jos vallitsee resurssipula tai minulla on paljon potilaita.
Ennen aamuisia lumitöitä kannattaa verrytellä, jotta keho valmistuu työhön.
Otakantaa.fi:n kommentointi on auki 22. helmikuuta 2015 asti.
Oulussa osaamiskeskus yhdistää yliopistollisen sairaalan ja terveyskeskuksen asiantuntemuksen ja henkilöstöresurssit. Hoitoa keskitetään muuallakin.
Meidän kylällä kipukohtaus olisi kätevintä ajoittaa kello 8?16 väliselle ajalle, jolloin on läheisen terveyskeskuksen päivystys.
Huijaako potilas ? vai myös lääkäri? Päihdeongelmien hoidossa tärkeintä on luottamussuhteen rakentuminen.
Iäkkäiden päivystyskäynnit leimataan herkästi turhiksi ja sosiaalisista syistä johtuviksi, mutta tieteellinen tutkimusnäyttö ei tue tätä käsitystä.
Tarkastelussa on ollut yli 1 000 lääkettä, mukana eri valmistemuotoja ja vahvuuksia samoista tuotteista.
Suurin aineryhmä nyt kiellettävissä aineissa ovat synteettiset kannabinoidit.
Olennaista on havaita piilotetut vaikuttamisen tavat, toteaa Pekka Louhiala.
Valituksen kohteeksi joutuminen tai kollegan saaman valituksen käsittelyn seuraaminen vierestä saivat lääkärit myös muuttamaan toimintatapojaan, eikä aina hyvään suuntaan.
Nuorissa on paljon iltavirkkuja ja vanhemmissa ikäryhmissä puolestaan aamu- ja päivävirkkuja.
Nuoria ongelmakäyttäjiä (18?25-vuotiaita) vaikuttaisi kuitenkin olevan vuonna 2012 vähemmän kuin 2000-luvun alussa.
Uutinen käsitteli Valviran tutkintaa, joka kohdistui epätyypillistä kilpirauhashoitoa antaneisiin lääkäreihin.
Juhani Knuutin mukaan dieettien kehittäjät menestyvät, koska terveyteen liittyviä virheellisiä väitteitä on niin runsaasti, ettei kukaan jaksa tai ehdi oikaista niitä kaikkia.
Muina esikouluiän astmariskiin vaikuttavina tekijöinä ilmeni imeväisiän atooppinen ihottuma ja äidin astmadiagnoosi, jotka lisäsivät astmariskiä noin kolminkertaiseksi.
Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että monilla pienituloisilla oli vaikeuksia päästä hoitoon kustannusten vuoksi, vaikka heillä oli sairausvakuutus.
Tutkimus osoitti selkeän yhteyden tupakointihistorian ja hampaiden menetyksen välillä.
Pillereiden tiedetään aiheuttavan haitallisia sydän- ja verisuonitapahtumia. Ilmeisesti nämä haitat lisäävät vakavaa sairastavuutta, mutta eivät selkeästi kuolemanriskiä.
Leikkauksen jälkeinen krooninen kipu on yleinen ja huonosti tunnistettu ongelma.
Kaamosmasennuksella tarkoitetaan pimeinä talvikuukausina toistuvasti ilmenevää masennustilaa
Teelusikallinen kofeiinipulveria vastaa noin 25 kupillista kahvia.
Viranomaiset ovat nimenneet 16 yritystä, kuten Mylan, Stada ja Dr. Reddy´s, joiden valmisteiden dokumentaatiossa epäillään esiintyvän puutteita.