690 osumaa
Afta on yleinen vaiva, joka aiheuttaa suussa kovaa kipua.
Syömishäiriöt ovat monitekijäisiä mielenterveyden häiriöitä, joiden syyt tunnetaan puutteellisesti.
Yksi selitys tutkimuksessa havaitulle kohonneelle rintasyöpäriskille voisi olla hiusväreissä yleisesti käytetyn parafenyleenidiamiinin (PPD) sisältämät epäpuhtaudet.
Lääkärin viesti oli selkeä: Vatsan tilanne täytyy saada rauhoittumaan ja nyt ammutaan kovilla.
Kysy allergia -palstalla ihmetellään kissojen aiheuttamaa allergiaa.
Rooleihin voi myös hukkua. Itsestäni tuntuu juuri nyt siltä. En ole varma, kenet löytäisin, jos riisuisin kaikki vaatteet, kaikki roolit. Mitä jäisi jäljelle?
Lyhytsuolioireyhtymään sairastuvat tarvitsevat pitkäaikaista seurantaa sekä moniammatillista hoitoa.
Auringonpistoksella tarkoitetaan suojaamattomaan päähän kohdistunutta lämpörasitusta. Auringonpistoksen oireina voi olla päänsärkyä, ärtymystä, pahoinvointia, huimausta ja muita hermoston oireita.
Professori Johan Eriksson on tutkinut lapsuudessa koettujen traumojen vaikutuksia seuraamalla, miten sotalapsuus vaikuttaa terveyteen.
Mökkiläisen olisi hyvä myös muistaa, että lääkkeet eivät säily kylmässä ja kosteassa.
Esimerkiksi hiusvärin laittamista kannattaa miettiä kahdesti.
Suomessa miesten tupakointi on vähentynyt tasaisesti jo monen vuosikymmenen ajan, mutta naisten tupakointi on pysynyt lähes samalla tasolla 1980-luvulta saakka.
Aiemmin aikuisten astman ilmiasut jaettiin lähinnä kahteen alaryhmään, allergiseen ja ei-allergiseen astmaan. Nykyisin aikuisten astma jaotellaan ainakin viiteen alatyyppiin.
Anafylaksia on aina syy hakeutua päivystykseen. Adrenaliini-injektori on ainoastaan ensiapu.
Merja Rantalan mielestä kyseessä on eläinsuojelullinen ja eläinten hyvinvoinnin kannalta tärkeä kysymys. Antibiootteja pitäisi käyttää vain todelliseen tarpeeseen.
Tutkimuksesta selvisi myös, että alle 6 kuukauden iässä sairastettu respiratory syncytial -virusinfektio on riskitekijä varhaislapsuudessa ilmeneville astmaoireille, mutta tämä riski vähenee iän myötä.
Suomessa tulehduksellisia suolistosairauksien esiintyvyys ja ilmaantuvuus ovatkin väkilukuun suhteutettuna korkeimpia maailmassa.
Kyseessä on neurologin, anatomin ja filosofin yhteisen intohimon ilmentymä, jota on kypsytelty neljännesvuosisata.
Vanhuspotilaan akuutin sairauden hoidon tavoitteena tulisi sairauden parantamisen lisäksi olla toimintakyvyn palauttaminen sairastumista edeltävälle tasolle.
Toisin sanoen kevytlimut eivät laihduta, vaan päinvastoin saattavat lihottaa sekä lisäävät riskiä rasvan kertymiseen ylävatsalle.
Tietoa punkin elämästä ja sen tartuttamista taudeista.
"Tämän väestötutkimuksen tuloksen perusteella ei kuitenkaan voida suositella yksittäiselle perheelle eläimen hävittämistä tai ottamista."
Neljä viidestä päivittäin tupakoivasta oli huolissaan tupakoinnin vaikutuksista terveyteensä, yli puolet haluaisi lopettaa ja reilu kolmannes oli yrittänyt vakavasti lopettaa tupakoinnin edellisen vuoden aikana.
Kaupunkisivilisaatio on lisännyt puhtautta, terveyttä ja elinvuosia ja helpottanut elämää, mutta se on tuonut myös uudenlaiset sairaudet.
Suurimmat terveyshyödyt saadaan sydäntautiriskin ja sydänkuolleisuuden vähenemisestä, mutta myös aivohalvauksen riski pienenee merkittävästi.
Yksi tavoite on vapauttaa terveydenhuollon ammattilaisten aikaa rutiineista.
Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos uudistavat siitepölytiedottamista. Jatkossa tietoa voi saada myös omaan kännykkään.
Minusta oikeasti kiinnostava kysymys on, mikä milloinkin ajatellaan likaiseksi ja milloin lika yhdistetään nimenomaan oikeasti sairauksiin.
10 vuotta sitten Hannu Ilmolahti, ei uskaltanut edes ajatella kuntosalille menemistä.
Tämä tiedusteltiin kysy allergiasta -palstalla