8919 osumaa
Rakkautta, intohimoa, mutta myös ystävyyttä, kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja sitoutumista. Näitä vaatii kestävä parisuhde.
CRP on edullinen, helppo, tuttu tulehdusmittari ja sen saa terveydenhuollossa määritettyä helposti myös päivystysaikaan.
Sananvapaus kuuluu kaikille, mutta terveydenhuollon ammattilainen ei voi sanoa työnantajastaan mitä tahansa. Rajanveto nousi hiljattain esille Lastenlinnasta kertovassa Facebook-päivityksessä.
Maija on seurannut miehensä alkoholismia jo yhdeksän vuoden ajan. Kokemusasiantuntijan avulla hän sai oman äänensä kuuluviin.
"Tutkimustulos tukee kuitenkin THL:n suositusta: immuunipuutteiset, riskiryhmiin sairautensa takia kuuluvat ja 65-vuotiaat on syytä rokottaa pneumokokkia vastaan konjugaattirokotteella."
Tutkija päätyy suosittelemaan näytteenottoa kotona niille, jotka eivät ole osallistuneet joukkotarkastukseen kahden kirjallisen kutsun jälkeen.
Kunnat saavat jatkossa ohjausta ja tukea ehkäisevän päihdetyön järjestämiseen aluehallintovirastoilta sekä valtakunnallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Vuonna 2013 suomalaisista synnyttäjistä 20 900 oli ylipainoisia, 7 700 lihavia ja lähes 800 sairaalloisesti lihavia.
Aivojen syvien osien stimulaatiohoitoa (deep brain stimulation, DBS) voidaan käyttää yhä useamman neurologisen ja psykiatrisen sairauden hoidossa.
Tutkijat havaitsivat tukkeuman poistamisen vähentävän aivoinfarktin aiheuttamia vammoja ja parantavan potilaiden mahdollisuuksia jatkaa normaalia elämää aivoinfarktin jälkeen.
Kirjoittajan mukaan kymmenen prosenttia pienempi sairastumisriski ei kuulosta paljolta, mutta väestötasolla sen vaikutus voi olla merkittävä.
Kuolemaan johtaneet opioidimyrkytykset ovat pääosin tapaturmaisia useiden aineiden aiheuttamia sekamyrkytyksiä
Artikkelissa kerrotaan muun muassa, milloin kurkunpääntulehduksen takia pitäisi mennä lääkäriin.
Osa pähkinöihin nyt liitetystä vaikutuksesta todennäköisesti johtuu pähkinänsyöjien muutenkin terveellisemmistä elintavoista.
Uuteen eduskuntaan on valittu viisi lääkäriä. Ensikertalaisia heistä on kolme.
Hemangiooman sijainti ratkaisee usein hoidon tarpeen: niitä voi olla kasvoissa, hankaukselle alttiina tai pahimmillaan hengitysteitä ahtauttavissa paikoissa.
Selvitykseen otettiin mukaan yli 85 000 leikkauspotilasta ja yli 100 000 pallolaajennuspotilasta, joiden ikä oli yli 65 vuotta ja joita oli hoidettu 2?3 suonen taudin takia.
On aika kumota auringonottoon liittyviä myyttejä ja miettiä, miten aurinkoa otetaan turvallisesti.
Tulokset perustuvat 96 000 lapsen seuranta- ja rekisteritietoihin. Lapsista 2 prosentilla oli autistinen vanhempi sisar.
Masennuksesta ja ahdistuneisuudesta kärsivät nuoret tuntevat yksinäisyyttä ja toivovat voivansa jutella huolistaan. Verkkopalvelu tarjoaa vaihtoehtoisen kommunikointimahdollisuuden ja tukee nuoren omia selviytymiskeinoja.
Varusmiesyhteisöllä on paljon valtaa esimerkiksi nuoren tupakointiin ja syömiseen. Nuorisotutkija selvitti varusmiesten terveystajua suorittamalla alokaskauden heidän kanssaan.
Lääkärin tulee ymmärtää toimintansa eettinen perusta.
?Nuorehkoja potilaita on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa mahdollisuus hoitaa tekosydämen avulla siltana sydänsiirtoon.?
Tulokset viittaavat siihen, ettei sairaalahoitoa vaativa masennus harvinaistu eläkkeelle siirtymisen myötä.
Keskuudessamme on hiljainen ja laajeneva, naisiamme tappava epidemia, joka ei näytä kiinnostavan ketään.
Artikkelissa pohditaan, miten terveydenhuollon ammattilaiset voivat puuttua lapsen lihavuuteen.
Annettu hoito ja hoidon tarve eivät kohtaa suomalaisessa suunhoidossa.
Tutkijat arvelevat tulosten johtuvan tuloryhmien välisten terveyserojen kasvusta.
Aurinkolasit eivät ole ainoa keino suojata silmiä. Myös hatun lippa suojaa silmiä, ja suurin osa ultraviolettisäteilystä pysähtyy tavallisten silmälasien muovilinsseihin.
Satunnaistetut tutkimukset olisivat tarpeen, mutta niitä odotellessa kannattanee muistiongelmaisen potilaan verenpaineen hoitoon suhtautua harkiten.