8919 osumaa
Tänään ymmärrän, että ilman totaalista pysähtymistä olisin kuollut.
Ruusufinni ja perioraalidermatiitti ovat yleisiä kasvoihottumia, jotka lievittyvät oikealla hoidolla.
?Työtä tehdään sairaaloiden ja terveyskeskusten sijaan kodeissa ja hoitolaitoksissa. Lääkäri liikkuu.?
Terveydenhuollon asiantuntemusta, erityisesti psykiatrian ja päihdehuollon, on hyödynnettävä lastensuojeluun liittyvissä aikuispalveluissa.
Hoidon antamisessa ei saa syrjiä eri ryhmiä. Tämä koskee myös naispareja, yksittäisiä naisia, transsukupuolisia ja HIV-positiivisia henkilöitä.
Kaksi lääkäriä pohtii mobiilisovellusten hyödyllisyyttä ja haittoja BMJ:n debattikirjoituksessa.
THL:n säästöt iskivät terveydenhuollon ammattilaisten suosittuun neuvontaan.
Kirja on tarkoitettu vanhustyössä toimivan itseopiskelun tueksi, mutta toimii näköalan avaajana muillekin.
Haittojen pienentämiseksi lääkeannokset olisi hyvä aina pitää mahdollisimman pieninä ja lääkitys mahdollisimman lyhyenä.
Oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen on tärkeää ongelmien laajenemisen ehkäisemiseksi. Koulussa oppilas voi saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea.
Australian hallitus suunnittelee poistavansa sosiaalietuuksia perheiltä, jotka eivät anna rokotuttaa lapsiaan.
Uutta suosituksessa ovat kannanotot beetasalpaajien ja tietokonetomografian käytöstä.
Suomessa suurin osa pienhiukkasista tulee tuulten mukana ulkomailta, mutta myös autoliikenne sekä paikallisesti puun polttaminen ovat pienhiukkasten lähteitä.
Tähänastisen tiedon mukaan taigapunkkia on löydetty kuudelta eri paikkakunnalta.
Virva Asp eli vuosia kiinnostavalle, mutta stressaavalle työlleen. Aivoinfarkti laittoi työstressille pisteen.
Norkkotarkkailu sopii luonnon ilmiöitä kiinnostuneille.
Passiiviselle tupakoinnille kotonaan altistuvat lapset saattavat sairastua muita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin aikuisena.
Analyysi osoitti, että uniapnean hoitaminen CPAP-ylipainehengityshoidolla pienensi eteisvärinän uusiutumisen riskiä lähes 60 prosenttia.
Jokainen puolue vaikenee ja debatoi omien tarkoitusperiensä mukaisesti, epäilee Mikko Lehtovirta.
Aivoihin asennettava sähköstimulaattori poistaa tai ainakin vähentää Parkinsonin tautia sairastavien kipuja.
Eviran tutkimuksen mukaan yersiniabakteeri voi lisääntyä jääkaappilämpötilassa jopa parissa päivässä niin, että se sairastuttaa myös terveen ihmisen.
Tuore suomalainen selvitys osoittaa, että tauti on yleistynyt viime vuosikymmenten aikana.
Kuinka moni onkaan kuullut surunsa keskellä nuo retoriset lausahdukset: kyllä se siitä, elämä jatkuu.
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat jo suhteellisen vähäisten liikuntamäärien riittävän ehkäisemään elämää lyhentäviä sairauksia ja pidentämään elinikää.
Joka kymmenes työikäinen sairastaa astmaa ja joutuu selviytymään sairautensa kanssa työurallaan. Vaikka astma nykyään enää harvoin johtaa työkyvyttömyyseläkkeelle, se voi lisätä sairauspoissaoloja ja aiheuttaa ammatinvaihdon.
Valvira on ilmoittanut, ettei se näe syytä tuomita Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä uhkasakkoon.
Heikko koulumenestys voi olla merkki laajemmista ongelmista, jotka myöhemmin elämässä näkyvät muun muassa alkoholinongelmana.
Se masennus on sellainen hätähuuto, että auttakaa tekemään muutos, kun omat voimat ei riitä.
Turvallisin ja käyttökelpoisin unta parantava lääke vuorotyötä tekeville näyttää olevan melatoniini, mutta näyttö senkin tehosta on toistaiseksi vaatimaton.
Naistentautien ja synnytysopin professori Sakari Timonen toi Papa-testin Suomeen.