1038 osumaa
Ensimmäistä kertaa julkaistulla listalla on 12 antibiooteille vastustuskykyistä superbakteeria.
Yhdysvaltalaisnaisen haavasta löytynyt bakteeri oli resistentti kaikille testatuille antibiooteille.
Riskien tunnistaminen ja varhainen ehkäisevä hoito voivat auttaa välttämään vaikeat jalkahaavat.
Antibiooteille resistentin suolistobakteerin kantajia oli viidesosa Uppsalassa tutkituista päiväkotilapsista.
Uusi tutkimus puoltaa digipalvelun käytön lisäämistä.
Lyhytkin antibioottihoito muokkaa suolen hyödyllistä mikrobistoa kuukausiksi tai vuosiksi.
Lähestyvä leikkaus antaa potilaalle tutkitusti hyvän tilaisuuden lopettaa tupakointi.
Millainen pöpö kosketusnäytöllä todennäköisimmin muhisi, mietti Petri Riikonen.
Valtaosa työssä käyvistä suomalaisista ei tarvitse lyhyeen sairauspoissaoloon todistusta lääkäriltä tai terveydenhoitajalta.
Tieteellistä näyttöä probioottien terveysvaikutuksista on yhä enemmän, mutta monissa sairauksissa näyttö puuttuu.
Elintarvike- ja talousvesivälitteiset epidemiat saattavat aiheuttaa tuhansien ihmisten sairastumisen Suomessa vuosittain.
Lääkärit Ilman Rajoja suunnittelee toimiston avaamista Suomeen.
Suomessa käytetään enemmän antibiootteja kuin muissa Pohjoismaissa.
Tutkijoiden testaamista lääkeaineista kolmen yhteisteho esti tehokkaasti zikaviruksen ja sen isäntäsolujen vuorovaikutusta. Tuloksen kannustavat kehittämään uusia virusuhkia vastaan isäntäsolun toimintoihin kohdistuvia lääkeaineita.
Raskauden aikana äidin tupakoinnille altistuneilla oli virtsassa poikkeuksellisen paljon valkuaisaineita, mikä on merkki munuaisten toiminnan heikentymisestä.
Suomalaistutkijat ovat löytäneet lisää todisteita virusinfektioiden osuudesta diabeteksen synnyssä.
Vaikka virus on sairastuttanut arviolta satojatuhansia lintuja ympäri Euraasian ja Amerikan, sen ei ole missään todettu tarttuneen ihmiseen ja aiheuttaneen tautia.
Ensimmäisen elinvuoden aikana sairastetut infektiot voivat tuoreen tutkimuksen perusteella suurentaa lapsen lihavuusriskiä.
Atooppinen ekseema on kutiava ihotauti. Tyypillisiä ulkoisia piirteitä ovat ihon punoitus, hilseily ja rikkoutuminen.
Turhien tutkimusten tekoa voidaan välttää ja tehottomia hoitoja karsia, uskoo Minna Kaarisalo.
Imeytymishäiriö (ennen kaikkea keliakia), suolistoverenvuoto tai runsaat kuukautiset ovat tavallisimmat syyt raudanpuutteeseen. Erityisesti iäkkäillä potilailla paksusuolen syöpä anemian syynä korostuu.
Suositukset täydentävät aiempaa kirurgista tarkistuslistaa.
Talven ensimmäiset influenssatartunnat on diagnosoitu Suomessa. Eniten tartuntoja on toistaiseksi ollut Länsi-Pohjan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä sekä HUS:ssa.
Mikrobilääkeresistenssi on koko ihmiskuntaa koskeva uhka. Resistentit bakteerit leviävät potilaiden ja terveiden matkailijoiden mukana, kirjoittaa Jari Jalava.
Pippa Laukka opastaa ja kannustaa konkreettisin ohjein kaikentasoisia liikkujia, kirjoittaa Hanna Junttila arviossaan Laukan esikoiskirjasta Urheilulääkäri.
Lepakkorabiestartunta on ihmisillä erittäin harvinainen.
Potilaan Clostridium difficile -infektion riski kasvaa, jos saman sairaalasängyn edelliselle potilaalle on annettu antibioottia.
Lääkärien poliittiset näkemykset vaihtelevat huomattavasti erikoisaloittain, kertoo tutkimus.
Diabetes lisää parodontiitin riskiä ja parodontiitti puolestaan heikentää diabeteksen hoitotasapainoa.
Enterovirus D68 on aiheuttanut Varsinais-Suomessa jopa tehohoitoa vaativia hengitystieinfektioita.