957 osumaa
Kuumekouristukset ovat ainoastaan kuumeen yhteydessä, yleensä 6 kuukauden–6 vuoden ikäisillä lapsilla havaittuja aivoperäisiä kohtausoireita.
Tutkijoiden mukaan suomalaisista kaksi kolmesta kantaa Merkelin virusta, mutta kyseinen syöpä on kuitenkin erittäin harvinainen, sillä tappava virus aktivoituu harvoin.
Tutkijoiden mukaan olisi hienoa, jos pneumokokki voitaisiin saada päiväkodeissa kuriin ilmankostuttajilla.
Infektion alkulähde oli valtaosassa tapauksista (62 %) paksusuolessa, peräsuolessa, ohutsuolessa tai umpilisäkkeessä.
Tutkijat korostavat, että vähäisen tutkimusdatan vuoksi tarvitaan lisätietoa ennen kuin mitään muutoksia rokotusohjelmiin voidaan harkita.
Merja Rantalan mielestä kyseessä on eläinsuojelullinen ja eläinten hyvinvoinnin kannalta tärkeä kysymys. Antibiootteja pitäisi käyttää vain todelliseen tarpeeseen.
Tulosten perusteella MS-potilaat elivät keskimäärin 76-vuotiaiksi, kun samana vuonna syntyneet ja samalta seudulta kotoisin olevat verrokit elivät keskimäärin 83-vuotiaiksi.
Tutkimuksesta selvisi myös, että alle 6 kuukauden iässä sairastettu respiratory syncytial -virusinfektio on riskitekijä varhaislapsuudessa ilmeneville astmaoireille, mutta tämä riski vähenee iän myötä.
Julkisuudessa kiistellään siitä, miten borrelioosia pitäisi hoitaa.
Yli viisi puuttuvaa hammasta lisäsi sepelvaltimotautitapahtumien ja sydäninfarktien suhteellista riskiä jopa 140 prosenttia.
Asetuksen mukaan rokotuksiin ovat oikeutettuja sekä opintonsa aloittavat että parhaillaan opiskelevat, joilla ei vielä ole rokotussuojaa.
Kuolleisuus hoidon loppuessa oli 13?19 % eivätkä erot ryhmien välillä olleet tilastollisesti merkitseviä.
Monen eläkeiässä olevan omaisen on vaikea hyväksyä oman iäkkään vanhempansa menetystä.
MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista.
Kyseessä on virtsarakon endoskooppinen toimenpide, joita tekevät vain urologit. Toimenpiteitä tehdään urologisissa yksiköissä ympäri Suomea.
Iäkkään psykoosipotilaan hoidon järjestely edellyttää yksilöllisesti suunniteltua vuorovaikutuskeskeisten hoitojen ja lääkehoidon yhdistelmää ja riittäviä päivittäistä selviytymistä tukevia palveluita.
Kahden koulutusammatin, lääkärin ja sairaanhoitajan, väliin on syntynyt uusi tehtävänkuva.
Enterovirusinfektiot ovat kuitenkin hyvin yleisiä eikä sellaisen saaminen tarkoita automaattisesti nuoruustyypin diabetesta.
Vanhuspotilaan akuutin sairauden hoidon tavoitteena tulisi sairauden parantamisen lisäksi olla toimintakyvyn palauttaminen sairastumista edeltävälle tasolle.
Borrelioosi on hoitamattomana krooninen, mutta nykytiedon perusteella tauti on hyvin hoidettavissa 2–4 viikon pituisella antibioottihoidolla.
Tutkimuksessa verrattiin muiden infektioiden aiheuttamaa kuolleisuutta tuhkarokkotapausten määrään, ennen ja jälkeen rokotusten.
Bakteerin käyttöön perustuva mittausmenetelmä pystyy luotettavasti tunnistamaan rakennusten kosteus- ja homevaurioiden toksisuuden.
Myös pelkoa lietsovat termit, kuten ?tuntematon?, ?tappava?, ?epideeminen? ovat kiellettyjen listalla.
Tietoa punkin elämästä ja sen tartuttamista taudeista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek vastaa rokotusväitteisiin.
Antibiooteista näyttäisi olevan perusterveelle ihmiselle vain pientä hyötyä poskiontelotulehduksen hoidossa.
Potilaille on järjestetty enemmän yksityisyyttä kuin ennen.
Turnaukseen osallistuneita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä paikalliseen terveyskeskukseen, mikäli heillä ilmenee vatsataudin oireita.
CRP on edullinen, helppo, tuttu tulehdusmittari ja sen saa terveydenhuollossa määritettyä helposti myös päivystysaikaan.
"Tutkimustulos tukee kuitenkin THL:n suositusta: immuunipuutteiset, riskiryhmiin sairautensa takia kuuluvat ja 65-vuotiaat on syytä rokottaa pneumokokkia vastaan konjugaattirokotteella."