3741 osumaa
Tutkijat suosittelevat penisilliiniallergian tehokkaampaa todentamista laajakirjoisten mikrobilääkkeiden käytön järkeistämiseksi.
Yllätyin, miten monet ihmiset olivat valmiita uskomaan lääkkeeseen, Lisa Erdman sanoo.
Kantelijan isän kotisairaanhoito ei ollut toteutunut kaikilta osin lääkärin määräämällä tavalla, toteaa apulaisoikeuskansleri.
Moni aloittaa lääketieteen opinnot heti lukion jälkeen. Osalla on kokonainen tutkinto toiselta alalta. Lääkärilehti kysyi kahdelta toisen tutkinnon suorittaneelta, miltä lääkisopinnot maistuvat.
– Töitä pitää tehdä paljon, mutta opiskeltavat asiat ovat valtavan mielenkiintoisia, Saila Suominen kertoo.
Joukko lääketieteen opiskelijoita kokoontui edellisviikolla Turkuun opiskelemaan terveysviestintää.
Väite MPR-rokotteen yhteydestä autismiin vauhditti rokotteiden vastaista liikettä.
Rahalla pääsee lääkäriin, rahatta ei, kirjoittaa Merja Minkkinen.
On nimenomaan tiedettävä, mitä ei voi tietää, kun ei olla potilaan luona fyysisesti, kirjoittaa Mikko Lehtovirta.
Taudin määritelmien laajentaminen, esimerkiksi hoitoa vaativan verenpaineen rajan madaltaminen, lisää ?sairaiden? määrää.
ASAn hyödyt sydän- ja verisuonisairauksien sekundaaripreventiossa ovat kiistattomat, mutta näyttö tautikohtausten ehkäisyhoidon hyödyistä on ollut kovin vähäinen.
Kymmenen vuoden aikana painonhallinnassa onnistui vain neljäsosa nuorista aikuisista.
Avaimia hoitajan tekemän triagen onnistumiseen ovat koulutus, lääkärin välitön konsultointimahdollisuus ja osuvuuden seuranta.
Korkea verenpaine aiheuttaa usein pysyviä muutoksia sydämessä ja verisuonissa.
Rahaa poltetaan, jos seulontoja tehdään elämän loppuun asti, sanoo johtajaylilääkäri, dosentti Vesa Kataja Keski-Suomen keskussairaalasta.
– Jos olet perusterve tai koet olevasi terve, pidät vuodessa 1-3 sairaslomapäivää ja muiden sairastaminen ei kosketa elämääsi kuin korkeintaan etäisesti, tämä teksti on kirjoitettu erityisesti sinulle, kirjoittaa Saku Pelttari.
Kihlakunnansyyttäjän päätös halutaan muuttaa.
Satu Salonen pohtii lääketiedon saamisen ongelmia.
– En mieti saamaani diagnoosia, vaan niitä, jotka saatan näin välttää, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Entä jos valtion budjetin niin sanotut joululahjarahat kohdennettaisiin sairausvakuutuksen lääkekorvauksiin?
Arne Vainio työskentelee perhelääkärinä Fond du Lac -reservaatissa.
Liikuntaneuvonnan asiakkaiden verensokeriarvot lähtivät laskuun ja vyötärö kaventui.
Klamydia tarttui äidistä lapseen alle 2 prosentissa synnytyksistä, selviää väitöstutkimuksesta.
Uudet tutkimusmahdollisuudet ovat muuttaneet töitä kardiologian poliklinikoilla. Tutkimukset vievät yhä enemmän aikaa, ja tulosten läpikäyminen on entistä vaativampaa. Etäkontaktit lisääntyvät.
Alkoholi on akuutin haimatulehduksen tärkein syy.
Etukäteen toimenpide jännitti, kohteena oli sentään sydän, kirjoittaa Leena Mallat.
Tajunnanmenetys fyysisen tai henkisen rasituksen aikana on aihe lisätutkimuksille.
Meidän pöydällä ihmisellä ei ole enää mitään salaisuuksia. Kaikki paljastuu.
Imetyskoordinaattorin tehtävänä on tukea Kansallisen imetyksen edistämisen toimintaohjelman 2018?2022 toimeenpanoa.
Vanhemmat eivät vieläkään voi katsoa 10 vuotta täyttäneiden lastensa terveystietoja Kanta-järjestelmästä.