97 osumaa
Kela ja Fimea julkaisivat vuosittaisen lääketilaston.
Sisäisen kellon toiminnan poikkeavuuksilla on keskeinen osa kaamosmasennuksessa.
Akuuttia potilasriskiä ei ole.
AA tarjoaa vertaistukea, mutta toipumisohjelman ydin on 12 askelta.Potilaan ohjaaminen AA:n toimintaan on yksi tutkimuksissa tehokkaaksi osoitettu tapa hoitaa alkoholiriippuvuutta.Lääkäri voi tehdä ?lähetteen? AA-ryhmään.
Vuorotyön aiheuttamaa väsymystä ja unihäiriöitä voidaan vähentää hyvällä vuorosuunnittelulla.
Sote-uudistuksen laajuus ja sen tekemisen kiireys ovat johtaneet toistuvasti kulmikkaisiin muutoksiin, kirjoittaa Jyrki Järvinen.
Ulkopakkauksiin tulee tieto niiden luokittelusta.
Vuoden loppuun mennessä Terveyskylässä arvioidaan olevan avoinna yhteensä noin 30 taloa.
Mitä avuksi, kun astma- tai allergiaoireet alkavat pahentua? Voiko asiaan tarttua heti vai pitääkö odottaa, että saa lääkäriajan?
Ajatus varhaisraskauden keskeytyksen säätelyn ja kontrollin purkamisesta näyttää heränneen, kirjoittaa Pertti Kirkinen.
Useimmiten ongelmat koskevat yksittäisiä lääkevalmisteita tai lääkeainetta.
Lääketieteellisiä päätöksiä tukevat algoritmit ovat ongelmallisia monesta syystä, kirjoittaa Osmo Saarelma.
Chat-palvelussa lääkäriltä vaaditaan terävää kynää, jotta väärinymmärryksiltä vältytään.
Erityisesti perustoimeentuloasiakkaiden itsehoitovalmisteet ovat hidastaneet Kelan ratkaisuja.
Nykysuosituksen mukaan unettomuuden hoidon pitäisi olla ensisijaisesti lääkkeetöntä.
Riskien tunnistaminen ja varhainen ehkäisevä hoito voivat auttaa välttämään vaikeat jalkahaavat.
Valtaosa työssä käyvistä suomalaisista ei tarvitse lyhyeen sairauspoissaoloon todistusta lääkäriltä tai terveydenhoitajalta.
Tieteellistä näyttöä probioottien terveysvaikutuksista on yhä enemmän, mutta monissa sairauksissa näyttö puuttuu.
Keskustelu apteekeista käy kuumana, mutta puhutaanko siinä edes oikeista asioista?
Suurimmat yksittäiset hinnanlaskut ovat jopa satoja euroja lääkettä kohti. Pääasiallisena syynä hintojen laskuun on reseptilääkkeiden hintakilpailu.
Parhaimmillaan olen kokenut lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen toimivan niin, että lääkäri toimii lääketieteellisenä asiantuntijana ja potilas oman sairautensa asiantuntijana, kirjoittaa psoriasista sairastava Piia Astila.
Tuoreen tutkimuksen perusteella kognitiivis-behavioraalinen nettipsykoterapia on jopa yhtä tehokasta kuin kasvotusten annettu hoito.
Viime vuoden loppuun mennessä rajattuun lääkkeen määräämiseen oikeutettuja sairaanhoitajia oli 216.
Ulosteinkontinenssi eli ulosteen pidätyskyvyttömyys on yleinen ja intiimi vaiva, josta potilaat ovat haluttomia keskustelemaan.
Uudet diagnostiset kriteerit selkeyttävät fibromyalgian diagnoosia ja vaikeusasteen arviointia. Kun diagnoosiin on päästy, voidaan lopettaa turhat tutkimuskierteet.
Muualta maailmasta saadun kokemuksen mukaan suojatun sähköisen viestinnän ja esimerkiksi videokonsultaation avulla voitaisiin hoitaa merkittävä osa vastaanottokäynneistä, kirjoittaa Osmo Saarelma.
Lisäneuvonnan tarkoituksena on varmistaa, että lääke sopii asiakkaalle ja tämä tietää, miten lääkettä käytetään turvallisesti.
Omahoito-ohjelma sisältää tietoa, ohjeita, tehtäviä, äänitteitä ja esimerkkitarinoita, joiden avulla unettomuuteen voi saada apua.
Käypä hoito -suosituksen mukaan epävakaan persoonan käsitys omasta itsestä on epäjohdonmukainen ja vaihteleva.
Apteekin henkilökunnalta saa mennä kysymään lääkitykseen liittyvistä asioista, vaikka ei olisi ostamassa mitään.