116 osumaa
Hoitotakuun kiristys osoittaa, että terveyskeskusten pelastaminen otetaan vakavasti, sanoo Lääkäriliiton Samuli Saarni.
Vesirokkorokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2017.
WHO:n päätös lykätä virussuosituksia vaikuttaa myös Suomeen.
Hoidoksi riittää tavallisesti pelkkä seuranta.
Tämän kauden epidemia jää viime vuosia laimeammaksi, arvioi THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.
Tuotteita kehitetään muun muassa influenssan, ebolan ja antibioottiripulin torjuntaan.
MPR-rokotteen kattavuus on parantunut eniten.
Tyttöjen ja poikien rokotusohjelmalla voitaisiin ehkäistä noin 300 syöpää joka vuosi.
Kiire ja jatkuvuuden puute uhkaavat lääkärin ja potilaan välistä luottamusta.
Rokottamattomien ja rokotettujen lasten herkistymistä seurattiin viiden vuoden ikään asti.
Edellinen influenssakausi alkoi B-viruksella ja päättyi A-viruksiin.
Siun soten ylilääkäri Jukka Heikkinen ja THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ovat eri mieltä siitä, kenelle pneumokokkirokote kannattaa antaa.
Yhdeksän kymmenestä vauvasta rokotettiin kurkkumätää, jäykkäkouristusta ja hinkuyskää vastaan vuonna 2017.
Tarkastelussa oli mukana 38 autoimmuunisairautta.
Tuhkarokko jatkaa leviämistään Euroopassa.
Aikuisen henkilön geeni- ja genomitieto ei sellaisenaan ole kovinkaan arkaluonteista. Pelkän tietosuojan korostaminen vähentää tutkimuksen mahdollisuuksia: arvokkaatkin aineistot muuttuvat suljettuina arvottomiksi.
Pikkulasten rokotusohjelma on vähentänyt lasten pneumokokkitauteja tehokkaasti.
Tuhkarokon vakavuus on unohtunut Suomessa, Petri Ruutu kirjoittaa.
Influenssaepidemia on käynnissä. Viruslöydöksistä suurin osa on influenssa B-viruksia.
Erityisen huomattavaa oli toistuvien mikrobilääkehoitojen väheneminen.
Lasten pneumokokkirokotusten käynnistyttyä pneumonioiden esiintyvyys pieneni vajaalla viidellä prosentilla vuodessa.
Korjaan mielelläni arkisia, hyväntahtoisia väärinkäsityksiä, kuten tuon otsikossa esitellyn, kirjoittaa Saku Pelttari.
Useimmiten ongelmat koskevat yksittäisiä lääkevalmisteita tai lääkeainetta.
Ensimmäisenä vuonna vesirokkorokotusta tarjotaan 1,5?11-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa.
Hinkuyskärokotus lisättiin alokkaiden rokotusohjelmaan kesällä 2012.
Vesirokkorokotus kuuluu nyt kansalliseen rokotusohjelmaan. Puutiaisaivotulehdusrokotukset laajennetaan Simoon ja Paraisille.
Influenssarokotteen teho on tänä vuonna vain kohtalainen.
Oman perheeni tragedia on herännyt henkiin joka ikisen kerran, kun työssäni kohtaan ahdistuneen tiikerivanhemman syyllistä metsästämässä, kirjoittaa Hanna Nohynek.
Rokote puutiaisaivotulehdusta vastaan kannattaa ottaa, jos oleskelee riskialueella pitempään ja liikkuu siellä luonnossa.