118 osumaa
Herkästi stressaantuvat saattavat sairastua verenpainetautiin todennäköisemmin kuin stressiä paremmin sietävät.
Säännöllisesti hedelmiä syövät säästyvät verenpainetaudilta muita todennäköisemmin, tuore tutkimus osoittaa.
Tutkijoiden havainnot vahvistavat käsitystä kahvin turvallisuudesta ja terveellisyydestä.
Tutkimusta on kritisoitu siitä, ettei kuolleisuus ole välttämättä oleellisin mittari, kun arvioidaan onnellisuuden ja onnettomuuden vaikutuksia varsinkin iäkkäiden elämään.
Ympäristöystävälliset ratkaisut kulkevat käsikädessä terveyden edistämisen kanssa, kirjoittaa Emma Lommi.
Atooppisiin sairauksiin liittyy krooninen tulehdustila, joka voi monella tapaa haitata terveyttä.
Maailmalla verenpainetahdistimia on asennettu noin tuhannelle potilaalle ja hoitotulokset ovat olleet alustavasti hyviä.
Tuoreen selvityksen perusteella CP-oireyhtymää potevat sairastivat muita samanikäisiä todennäköisemmin astmaa, verenpainetautia, nivelvaivoja ja nivelrikkoa sekä keuhkolaajentumaa.
Tulokset viittaavat siihen, että painoindeksin lisäksi lihavuusleikkausten kriteerinä kannattaisi käyttää potilaan glukoosiaineenvaihduntaa.
Merkittävin sokerilimujen terveyshaitta on ylipainoisuus, joka lisää mm. diabeteksesta ja sydänsairauksista johtuvia kuolemia.
Sydämen vajaatoiminnan omahoidolla tarkoitetaan toimia, joilla potilas voi vaikuttaa oireisiin, oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen.
Artikkelissa kerrotaan vaihe vaiheelta unitutkimuksen valmistelusta.
Testosteroni ei tutkimuksen perusteella vaikuttanut myöskään ateroskleroosin etenemiseen.
Migreeniä potevien suurentunut aivoinfarktin riski on todettu myös epidemiologisissa tutkimuksissa, mutta migreenin eri tyyppien osalta tulokset ovat ristiriitaisia.
Hään myrkyllisyys perustuu sen aiheuttamaan kudosten hapenpuutteeseen.
Verenpainelääkkeet eivät estäneet verenpaineen kohoamista vuoristossa, mutta ne silti alensivat verenpainetta saman verran kuin normaalioloissa merenpinnan tasolla.
Tutkijat päätyvät päätelmään, että nykyisistä hoitosuosituksista poiketen ehkä ainakin suuren riskin potilailla kannattaisi pyrkiä nykyistä matalampiin verenpainearvoihin.
Ylipaino, varsinkin vyötärölihavuus, rasvoittaa maksaa. Rasvamaksa voi kehittyä myös normaalipainoiselle.
Erityiskorvausoikeuden perusteella henkilölle voidaan korvata joko 100 prosenttia (ylempi erityiskorvaus) tai 65 prosenttia (alempi erityiskorvaus) lääkkeen hinnasta.
Nykyaikana on vaikea ymmärtää mistä preventiokielteisyys kumpuaa. Vielä vaikeampaa on ymmärtää, miksi kritiikki kohdistetaan myös sydän- ja verisuonisairauksien primaaripreventioon.
Sydäninfarktiin viittaavien oireiden nopea tunnistaminen ja hoitoon hakeutuminen on avainasemassa sukupuolesta riippumatta.
Hitaasti kehittyvän munuaisten vajaatoiminnan syitä ovat mm. diabetes, hoitamaton verenpainetauti, munuaistulehdukset, ikääntyminen ja perinnölliset syyt.
Tiesitkö, että närästyksen kourissa ei kannata mennä lepäämään? Makuulla oleminen nimittäin pahentaa närästystä entisestään.
Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen metsämustikan vaikutuksia hiirillä, joille syötettiin kolmen kuukauden ajan runsasrasvaista rehua.
Uniapnea ja sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten kansansairauksia, joilla on yhteisiä riskitekijöitä kuten ylipaino. Hoitamattomana nämä kaksi sairautta pahentavat toisiaan.
Vuoden 2014 laatumittaukseen osallistui 28 terveyskeskusta ja vertailussa oli kaikkiaan 5 573 potilaan hoitotasapaino.
Satunnaistettuihin tutkimuksiin perustuva näyttö hyödyistä vertailtuna lumehoitoon tai elintapojen korjauksiin on puutteellinen.
Suomessa arvioidaan noin 100 000 henkilön sairastavan silmänpohjan ikärappeumaa, joka aiheuttaa 60 prosenttia eläkeikäisten (yli 65-vuotiaiden) näkövammoista.
Kaulavaltimodissekoituma on nuorten ja keski-ikäisten aikuisten yleisin yksittäinen aivoinfarktin syy. Tyypillisin dissekoitumapotilas on 35?55-vuotias, perusterve ja liikunnallisesti aktiivinen henkilö.
Todisteet kolesterolin merkityksestä valtimotautien perusprosessin, ateroskleroosin, syytekijänä ovat kiistattomat.