1447 osumaa
Kahden tai useamman bentsodiatsepiinin sekä kahden tai useamman psykoosilääkkeen käyttö oli yhteydessä 65-vuotiaiden miesten murtuman riskiin.
Potilaan Lääkärilehti aloittaa uuden juttusarjan, jossa esitellään ihmisiä, jotka ovat onnistuneet tuomaan iloa, hyvää mieltä tai lohtua terveydenhuollon kiireiseen arkeen.
Fyysisellä puoleensavetävyydellä on vankka biologinen pohja, osoittaa dosentti Markus J. Rantala väitöstutkimuksessaan.
Potilaan Lääkärilehti kokosi 12 faktan paketin urtikariasta.
Ihmisillä tulee olla oikeus valita terveille lapsilleen tehtävät lääketieteelliset toimenpiteet. Tahallisen haitan aiheuttaminen muille ei kuitenkaan ole oikeutettua. Rokotuskeskustelussa on kyse vapauden, vastuun ja lääketieteellisen tiedon vyyhdistä.
Miksi terveydenhuolto onnistuu tukemaan vain harvoja pysyvässä painonpudotuksessa?
Vaihdevuosioireet alkavat noin 50-vuotiaana. Ne ovat häiritseviä useammalla kuin joka toisella naisella ja haittaavat merkitsevästi joka viidennen elämänlaatua.
Unella on suuri merkitys ihmisen toimintaan ja hyvinvointiin. Erityisesti unen merkitys korostuu lapsilla, joiden aivot vielä kehittyvät.
Sähkötupakka tuli markkinoille ilman, että tuotteiden vaikutuksista, sisällöstä tai haitoista on tarvinnut esittää tutkimuksia. Nyt puolueettomia tutkimustuloksia on alkanut ilmestyä tiedelehdissä.
Sikainfluenssarokotuksen seurauksena narkolepsiaan sairastuneilla lapsilla on oikeus korvaukseen vahingonkorvauslain ja lääkevahinkovakuutuksen ehtojen mukaisesti.
Kevät herättää punkkipelon talviunestaan. Potilaan Lääkärilehti keräsi tietopaketin punkkien eli puutiasten aiheuttamista sairauksista ja selvitti, kuinka suuresta huolesta on kyse.
Kesäloma ja matkustelu kuuluvat yhteen. Matkaan kannattaa valmistautua huolella. Nyrkkisääntönä on: mitä kauemmas olet menossa, sitä aikaisemmin valmistelut pitäisi aloittaa.
Riittävä liikunta, hyvä ruoka ja tunne kuulluksi tulemisesta kuuluvat muistisairauksien hyvään hoitoon lääkkeiden rinnalla.
Oletko ajatellut, millaista elämämme olisi ilman kuumemittaria? Tulevaisuudessa terveystietoa kerää ehkä iholle laitettava laastari tai elimistön läpi kulkeva pilleri.
Turkulaisen tutkijaryhmän Menopause-lehdessä julkaisemassa tutkimuksessa vaihdevuosi-ikäisen naisen unta haittaavat useimmiten kuumat aallot ja yöhikoilu, joita voisi lievittää hormonihoidolla.
Keskustelua käydään siitä, mikä osuus eläinten antibioottihoidoilla on ihmisten tautibakteerien resistenssin kehittymisessä.
Yksilöllinen syövän hoidon valinta on teoriassa mielenkiintoinen tavoite, mutta menetelmä ei ole vielä valmis sovellettavaksi kliiniseen hoitoon.
Ennen leikkauksen aloitusta tulee varmistaa usein itsestään selviltä tuntuvia asioita, kuten potilaan henkilöllisyys, leikkausalue ja -puoli sekä anestesiavälineistö. Tarkistuslistan käyttö on halpa ja tehokas keino välttää virheitä.
Miltähän lääkäristä tuntuu saada vastaanotolleen potilas, joka on jo ehtinyt diagnosoida itsensä netissä?
Potilaan Lääkärilehti toivottaa kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää.
Aurinkokeratoosi on ihon okasolusyövän esiaste. Taudin kehittyminen voitaisiin ehkäistä, jos oppisimme nauttimaan auringosta kohtuullisesti.
Virus on siirtynyt maasta toiseen nopeasti. Kymmenen maan kohdalla vaaditaan tehostettuja rokotetoimia.
Tänään vietetään kansallista Älä laihduta -päivää. Syömishäiriön kokenut Elina kertoo, miten laihduttaminen voi muuttua pakkomielteeksi.
Liikunnan harrastaminen ei ehkä sittenkään estä lasten- ja nuorten niskakipua.
Alkuraskauden infektioseulontaohjelman ansiosta Suomessa esiintyy vuosittain arviolta 28 vastasyntyneen infektiota: kolme kuppatartuntaa, neljä HIV-tartuntaa sekä 21 hepatiitti B -tartuntaa.
Ylilääkäri Elina Hermansonin mukaan ADHD-diagnoosista ei ole nuorelle haittaa. Sen sijaan hoitamaton ADHD saattaa johtaa mm. päihteiden väärinkäyttöön. Moni suomalainen suhtautuu ADHD:n lääkehoitoon ennakkoluuloisesti, Hermanson sanoo.
Unihiekka Valeriana ja yli 2 mg melatoniinia sisältävä Sininen Uni Jet lag -valmisteet ovat lääkkeitä eivätkä ravintovalmisteita. Linjaus haettiin Korkeimmasta hallinto-oikeudesta asti.
Suomalaisia turisteja on siis nähty, ja varmasti kesän mittaan jotkut suomalaiset joutuvat turvautumaan Rethymnonin sairaalaan.
Turun yliopistossa tutkitaan sveitsiläisen rokotteen tehoa Alzheimerin tautiin. Parhaassakin tapauksessa rokote saadaan yleisesti käyttöön vasta ensi vuosikymmenen vaihteessa, arvioi tutkimushankkeen vetäjä, professori Juha Rinne.
Unihiekka Valeriana- ja Sininen Uni Jet Lag valmisteita ei saa enää markkinoida ravintolisinä.